sunnuntai 24. helmikuuta 2019

osa 2. RAAMATUSSA SEIKKAILEVAT ELÄIMET

ELÄIMET OPETTAVAT nyt kuvien kera
Raamatussa ja symbolimaailmassa  

Kirjoittaja RIITTA AHVONEN 
http://riittaahvonen.blogspot.com/?view=magazine

ELÄIMET OPETTAVAT  jatkoa
 Leijona - Yölepakko

Urosleijona Namibiassa.
Villileijonat näyttävät hävinneen Välimeren maista, vaikka Raamatun aikana niitä mainitaan siellä olleen. Nykyään niitä elää Itä- ja Etelä-Afrikassa arv iolta 30 000 - 100000 yksilöä. Kansallis- ja luonnonsuojelupuistojen ulkopuolella ne vähenevät edelleen. Se onkin voimakas ja arvaamaton kissaeläin, myös murinallaan pelottava otus, jota ei halua tavata metsäretkellä. Kansallispuistoissakin niiden varalta on erityisjärjestelyt : kaksoisportit ovilla ja autojen ikkunat on pidettävä kiinni.
Leijona lepäilee ja nukkuu vuorokaudessa noin 20 tuntia. Arvellaan että yksi leijona tappaa vuodessa noin 20 kookasta nisäkästä. Leijonan pennut nauttivat emänsä tai jonkun muun laumaansa kuuluvan naaraan maitoa noin 7 kuukautta mutta rupeavat jo varhain seuraamaan emoaan metsästysretkillä. Pentuja syntyy kerrallaan 4 - 5.
Oman ensimmäisen saaliinsa pentu pyydystää noin 15 kuukauden ikäisenä. Naaras-
pennut jäävät emonsa laumaan, mutta urospentujen on lähdettävä omille teilleen perustamaan pentuetta ja laumaa.
Leijonaan liittyviä paikkoja Raamatussa ovat Beetel ( (1 Kn 13:24) Taabor, Baasan, Mooab ja Egypti (Jes 30:7)
Leijonaa pidetään eläinten kuninkaana ja voittoisaa hallitsijaa verrataan usein leijonaan. Rikkauden ja vallan merkiksi kuningas Salomo teetti itselleen valta-
istuimen , jota leijonat koristivat :
Vielä kuningas teetti suuren norsunluisen valtaistuimen ja päällysti sen puhtaalla kullalla. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja astinlauta, kullalla kiinnitettyinä valtaistuimeen. Istuimen kummallakin puolella oli käsinoja, ja kaksi leijonaa seisoi käsinojan vieressä. Ja kaksitoista leijonaa seisoi siinä kuudella portaalla, kummallakin puolella. Senkaltaista ei ole tehty missään muussa valtakunnassa. (2 Ak 9:17-19)

Ilmestyskirjassa ( 4:4) puhutaan Jumalan valtaistuimesta ja sen ympärillä olevista 24 valtaistuimesta ( 2x 12 ) mainitun Salomonin valtaistuimen voi ajatella olevan jo kalpeaa esikuvaa taivaallisesta valtaistuimesta, tosi vähäpätöisempänä ja maallisena istuimena 12 leijonineen.

Kun patriarkka Jaakob siunasi ennen kuolemaansa poikansa, hän siunasi Juudan :
Juuda, veljesi ylistävät sinua. Sinun kätesi on iskevä vihollistasi niskaan, sinun isäsi pojat kumartavat sinua. Juuda, sinä nuori leijona, saaliilta olet noussut, poikani. Hän on kyyristynyt, käynyt makuulle kuin leijona, kuin jalopeura. Kuka uskaltaa häntä häiritä? Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat. Viiniköynnökseen hän sitoo aasinsa, jaloon köynnökseen aasinsa varsan. Hän pesee viinissä vaatteensa, rypäleiden veressä pukunsa. Hänen silmissään on viinin hehku, hänen hampaissaan maidon valkeus.
( 1 Ms 49 :8 -12 )
Jaakob ennusti tässä että Messias olisi syntyvä Juudan suvusta. Niinpä eräs Messiaan arvonimistä onkin "Juudan leijona" Myös Gaadin jaDaanin heimojen yhteydessä Jaakob mainitsee leijonan.

Evankelista Markusta on symboloitu leijonalla, koska hänen kirjoittamansa evankeliumi alkaa kuvauksella huutavan äänestä erämaassa, joka on leijonien asuin-
paikka. Raamattu kertoo, että Jumalan valtaisuimen edessä on olento, jolla on neljät
kasvot : ihmisen, leijonan, härän ja kotkan. Tämän olennon ajatellaan edustavan evankeliumin eri puolia. Leijona esittää Markuksen evankelumissa Jeesuksen kuninkaana, härkä Luukkaan evankeliumissa Jeesus palvelijana, Matteuksen evankeliumi ihmisen/enkelin muotoista Ihmisen Poikaa ja Johanneksen evakeliumissa Kotka kuvaa Jeesusta taivaallisesta näkökulmasta Logoksena, Sanana.

Kun Daavid voittaa paimenessa ollessaan leijonan, joka hätyyttää laumaa, pidetään sitä esikuvana kuinka Kristus voittaa paholaisen, joka on seurakunnan kimpussa.
Samaa kuvavat kertomukset Benajasta, Daavidin sotaurhosta :
Benaja, Jojadan poika Kabseelista, oli mahtava mies ja teki monia urotöitä. Hän surmasi kaksi moabilaista urhoa, ja kerran lumituiskun aikana hän laskeutui vesisäiliöön ja tappoi siellä leijonan. Hän surmasi myös suurikokoisen, viisi kyynärää pitkän egyptiläisen. Tällä oli kädessään keihäs, paksu kuin kangaspuiden tukki, mutta Benaja meni sauva kädessä häntä vastaan, tempasi häneltä keihään ja tappoi hänet sillä. Tällaisia tekoja teki Benaja, Jojadan poika, ja hänet mainittiin kolmen suurimman soturin rinnalla. (1 Ak 11 :22 )

Paitsi paholaista on verrattu leijonaan, myös sotaa ja viholliskansaa verrataan leijonaan:
Sillä minun maahani on hyökännyt kansa, väkevä ja epälukuinen. Sen hampaat ovat leijonan hampaat, ja sillä on naarasleijonan leukaluut. (Jooel 1:6)
Kaikki on Herran hallinnassa. Hän voi käyttää leijonia kun rankaisee kansoja,
tässä Mooabia, joka on ollut epäjumalan palvoja ja usein Israelin kimpussa :
Ja Dimonin purot puuntavat verestä punaisina. Mutta minä lähetän Dimonille jotakin vielä pahempaa: lähetän leijonat pelastuneiden kimppuun,

Danielin Herra pelasti leijonain kynsistä , lähettämällä enkeli sulkemaan niiden kidat
"Daniel, elävän jumalan palvelija! Onko jumalasi, jota sinä alati palvelet, pystynyt pelastamaan sinut leijonilta?" Daniel vastasi: "Ikuisesti eläköön kuningas! Minun Jumalani lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidan, eivätkä ne vahingoittaneet minua, koska Jumalani havaitsi minut viattomaksi, enkä minä ole tehnyt mitään väärää myöskään sinua kohtaan, kuningas." Kuningas ilahtui kovin ja käski nostaa Danielin luolasta. Hänet nostettiin ylös, eikä hänessä ollut mitään vammaa, sillä hän oli luottanut Jumalaansa. Silloin kuningas käski noutaa ne miehet, jotka olivat syyttäneet Danielia, ja heittää heidät lapsineen ja vaimoineen leijonien luolaan. Eivätkä he olleet ehtineet l luolan pohjalle, kun leijonat jo kävivät heidän kimppuunsa ja raatelivat heidät. (Dan 6 :21-25 )
Mutta Herra itsekin voi näyttää kuin leijona valtansa silloin kun Hän pelastaa ja suojelee kansaansa.
Niin kuin leijona murisee, kun paimenet kutsuvat toisiaan käydäkseen yhdessä sen kimppuun, niin kuin nuori leijona ärisee saaliinsa päällä säikkymättä huutoja, väistämättä ääniä, niin Herra Sebaot astuu alas Siionin vuorelle, käy kukkulalle valmiina taisteluun. 5. Niin kuin lintujen parvi peittää taivaan, niin Herra Sebaot peittää kilpenä Jerusalemin. Hän suojelee sitä ja pelastaa sen, hän varjelee sitä ja suo sille turvan. (Jes 31 :4 -5)
Tulevana rauhan aikana myös pedot saavat uuden luonnon :
Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.
(Jes 11:6)

Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, (Jes 35 :9-10)

Elävä leijona on sävähdyttävä otus, mutta saarnaaja toteaa:
Niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa. "Elävä koira on parempi kuin kuollut leijona." ( Srn 9 :4 )

Mutta taidaskos vastata arvoitukseen jonka Simson esitti , vähän vaikea se on?
Lähti syöjästä syötävä, lähti väkevästä makea. ? (Tuom 14 :14)
Ja niin vaikea se oli aikanaan , että filistealaiset juonivat vaimon urkkimaan vastausta Simsonilta ja näin siinä sitten kävi :
Vaimo kiusasi itkullaan Simsonia häiden seitsemänteen päivään asti, ja koska vaimo niin ahdisteli häntä, hän lopulta seitsemäntenä päivänä kertoi ratkaisun vaimolleen. Vaimo ilmoitti sen heimolaisilleen, ja seitsemäntenä päivänä, juuri ennen auringonlaskua, kaupungin miehet sanoivat Simsonille:
Mikä makeampi hunajaa, mikä väkevämpi leijonaa? Simson sanoi heille:
Ellette olisi vasikallani kyntäneet, ette olisi arvoitustani ratkaisseet.
Silloin Herran henki valtasi Simsonin. Hän meni Askeloniin ja surmasi siellä kolmekymmentä miestä, riisui heiltä vaatteet ja antoi ne arvoituksen ratkaisijoille.(Tuom 14 :17-19 )

Nykyään , koska Jerusalem on Juudan heimokunnan aluetta, Jerusalemin vaakunassa on leijona, jopa kaupungin katukaivojen kansissa
Mielenkiintoista on, että Suomen virallisessa vaakunassa on leijona joka keinuttelee
miekanterällä, vaikka täällä ei ole tiettävästi ollut koskaan leijonia. Jotkut piirit arvelevat sen juontuvan siitä, että suomalaisissa olisi paljon ns kadonneitten Israelin
heimojen jälkeläisiä. Mahdollisesti kehittyvä DNA-tutkimus voi ratkaista tämän. periytymän.

Pohjoisafrikanleopardi (Panthera pardus pardus)
Amerikankorvayökkö (Corynorhinus townsendii)
Lepakko on yöaikaan lentelevä nisäkäs, joka elelee kaivosonkaloissa, kallion halke-
amissa tai puun koloissa ja palatsien raunioissa tai vanhojen talojen ullakoilla.
Sen eturaajojen luut - sormiluut - ovat pidentyneet ja niiden välissä on nahkaa, jolloin niistä on tullut kuin nahkaiset siivet, joiden avulla se pystyy lentämään. Joissakin kielissä sitä sanotaan "ledermaus " eli nahkahiireksi. Se suunnistaa pimeässä kaiku-
luotauksen avulla ääntemällä korkea-aaltoisia ääniä. Vain hedelmiä syövillä lajeilla sanotaan olevan hyvä yönäkö ja lisäksi tarkka aisti erottamaan tarjolla oleva ruoka sen hajun perusteella.
Vertaimeviä vampyyrilajeja tavataan vain Keski- ja Etelä-Afrikassa. ne imevät lintujen ja nisäkkäiden verta.
Israelissa tunnetaan 32 lajia hyönteisiä syöviä lepakoita, joilla on piikimäiset hampaat. Eri lajien koko ( siipien väli ) vaihtelee 5 -15 cm ja paino 6 g - 120 g.
Jotkut lajit pyydystävät hyönteisiä kallioiden seinämiltä, jotkut veden pinnalta. Ulkonäkökin vaihtelee : "hevoskorvalepakolla" on reilunkokoiset korvat ja "Egyptin hedelmälepakolla" naama näyttää pieneltä ketulta.
Yöeläimenä lepakkoa on pidetty paholaisen kätyrinä. Hyvin usein paholainen kuvataan lepakonsiipisenä olentona. Antiikin aikoina lepakon ajateltiin edustavan demonia tai kuoleman läheisyyttä. Kun kuolemaa kuvattiin, se saattoi olla vanha ruma nainen , jonka hiukset liehuvat, kädessä hänellä on viikate ja selässä lepakon siivet.
Kateus oli yksi kuolemansynneistä, jota kuvattiin naisena, jolla oli lepakon korvat tai lepakon siivet. Vampyyritarinat ovat oma kauhutarinalajinsa, johon on sekoittunut paljon taikauskoa. Vampyyrien karkottamiseen käytettiin kirkon piiristä saatuja kaluja kuten hopeisia ristejä.

Profeetta Jesaja ennustaa tulevasta rangaistuksen päivästä :
Sinä päivänä ihmiset heittävät menemään hopeajumalansa ja kultajumalansa, jotka he ovat tehneet kumarrettavikseen. Myyrille ja lepakoille he ne heittävät paetessaan vuorten koloihin ja kallioiden halkeamiin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata. (Jes 2 :20)

Letaa eläin mainitaan 3 Ms 11:30 epäpuhtaana eläimenä, se on ilmeisesti sisilisko
anaka-eläin, kooah-eläin, leeta-eläin, hoomet-eläin ja kameleontti.
Ne olkoot teille saastaiset kaikista pikkueläimistä; jokainen, joka niihin koskee, sittenkuin ne ovat kuolleet, olkoon saastainen iltaan asti.
sama vuoden 1992 käännöksessä
gekko, varaani, sisilisko, skinkki ja kameleontti. Nämä pikkueläimet ovat saastaisia. Jokainen, joka koskee tällaisen eläimen raatoon, on epäpuhdas iltaan saakka.
Leviatanhttps://vivas.fi/indonesiasta-loydettiin-aivan-lohikaarmeen-nakoinen-pieni-lisko-katso-kuvat/

 ( Job 41:3.) Kuvaus tästä "kaikkien ylväitten eläinten kuninkaasta". Leviatan esiintyy Raamatussa monin paikoin Job Jobin kirjan lisäksi: mm. Ps 74:12-17; Ps 104:26 ja Jes 2:1 [5]. Mahdollisesti muinaisajan hirmulisko, jota kuitenkin usein väitetään tarueläimeksi.
Lintu

Raamatun maissa on paljon lintulajeja. Raamattu määrittelee linnut joko saastaisiksi eli syötäksi kelpaamattomiksi tai puhtaiksi, jolloin niitä voi syödä. Vain kyyhkynen on kelpuutettu uhrieläimeksi. Linnut voidaan jakaa toisellakin tavalla : petolinnut
muuttolinnut ja tarhalinnut. Petolintuja ovat mm. kotka, korppikotka, haukat ja pöllöt
jotka itse saalistavat. Muuttolintuja ovat esim. kurki, haikara, pääskynen ja viiriäinen.
Syötäviä lintuja ovat mm kana ja muut kanalinnut, kalkkuna, hanhi, mutta varpustakin, joka on aivan yleismaailmallinen lintu, saatettiin syödä. Varpusen hinta
oli hyvin alhainen, kolikolla sai kaksi varpusta ( Matt. 10:29). Lintuja pyydystettiin ansoilla, lingoilla ja verkoilla . Psalmin laulaja vertaakin itseään verkkoon joutuneeseen lintuun:
Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjäin paulasta: paula katkesi, ja me pääsimme pois.Ps 124 : 7
Etenkin syksyllä Orientissa on paljon muuttolintuja ja lintujen metsästys kiivaimmil laan. Keväällä ne kaikkoavat pohjoiseen.
Nykyään tarhataan myös strutsia, vaikka se Mooseksen lain mukaan on epäpuhdas ( 3 Ms 11:15)Tarhassa pidettiin koristeena riikinkukkoa kuten Salomonin hovissa. Kirjekyyhkyset ovat vanhastaan palvelleet tiedonvälitystä sekä rauhan että sodan aikana.
Edellä verrattiin sielua lintuun ja sielua onkin kuvataiteessa kuvattu kuolevan suusta lentävänä valkoisena lintuna. Mutta kun punainen lintu lentää Juudaksen suuhun, se tarkoittaa paholaisen asettumista häneen (Joh 13: 27 )
Hieroglyfeissä lintujen pää on korostetun suuri ja merkitsee, että laululinnun kohdalla toimintaa , eli laulu, tulee päästä.
Raamatussa lintua on käytetty vertauskuvana monenlaisissa asioissa . äidinrakkaus,
huolenpito, anteeksianto, sodassa kuolleet on lintujen ruokaa, arkuus ja pakeneminen,
nopeus, yksinäisyys , kunnia.
Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. (Matt 23:37)
Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. (2Ms 19:4)
Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni.( Ps 50 : 11 )
..peloissaan, arkoina kuin linnut he tulevat Egyptistä, saapuvat kuin kyyhkyset Assyrian maasta. Minä annan heidän palata koteihinsa, sanoo Herra.
(Hoos 11: 11)
Minun käteni tavoitti kansojen rikkaudet niinkuin linnun pesän; ja niinkuin hyljätyt munat kootaan, niin minä olen koonnut kaikki maat, eikä ketään ollut, joka olisi siipeä räpyttänyt tai nokkaa avannut ja piipittänyt." (Jes 10:14 )
Ja niinkuin pakenevat linnut, säikytetty pesue, ovat Mooabin tyttäret Arnonin kahlauspaikoilla. (Jes 16:2)
Ne jätetään kaikki vuorten petolintujen ja maan eläinten haltuun. Petolinnut siellä kesää pitävät, ja kaikkinaiset maan eläimet siellä talvehtivat.
(Jes 18:5-6)
Niinkuin liitelevät linnut, niin varjelee Herra Sebaot Jerusalemia - varjelee ja pelastaa, säästää ja vapahtaa. (Jes 31:5)
Kuin lentävä lintu, kuin liitävä pääsky on aiheeton kirous: se ei yllesi jää.
(Snl 26 :2)
Kuin pesästään paennut lintu, on mies paossa kotipaikoiltaan. (Snl 27: 8)
Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu. (Ps 102:2)

Niin kuin lintu lennähtää tiehensä, niin katoaa Efraimin loisto: ei enää synnytystä,(1992 p) / Efraim - lintuna lentää pois heidän kunniansa: ei synnyttämistä, ei raskautta, ei sikiämistä enää., 1938 painos. (Hoos 9:11)
Lintu on ollut aina suosittu koristeaihe. "Leivän ja kalan kirkossa" Israelissa on mosaiikkilattiaan kuvattu mm .kyyhkynen, ankka, haikara, merimetso ja hanhi.

Lisko   https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisilisko
Lacerta vivipara 1 (Marek Szczepanek).jpg
Luvatussa maassa on monia liskolajeja , ne kaikki ovat Raamatun mukaan ns .saataisia eläimiä, syötäväksi kelpaamattomia ja niitä mainitaan hyvin harvoin Raamatussa.
Sananlaskuissa on oheinen viisaus :
Sisiliskoon voi tarttua käsin, mutta kuitenkin se oleskelee kuninkaan linnoissa.
(Snl 30:28)
Joku on selittänyt vertauskuvallisesti, että vaikka kristittyihin voidaan kajota ruu-
millisesti - niinkuin aikojen kuluessa on paljon tapahtunut kun heitä on heitetty vankiloihin, kidutettu ja vainottu - heidän perintönsä on kuitenkin Kuninkaitten kuninkaan luona ja vankeudessakin heidän mielensä on taivaallisissa.
Vahingonilosta varoittaa seuraava Jesajan sana filistealaisille :
Älä iloitse, sinä Filistean maa, vaikka kurittajasi ruoska on katkennut! Sillä käärmeen suvusta versoo myrkyllinen kyy, ja sen hedelmänä syntyy siivekäs lisko. (Jes 14 :29)

Regenwurm1.jpg
Kastemato on hyötyeläin, kun se maassa möyriessään syö lehtien tähteitä ja kiitokseksi ulostaa sitten hyvää ruokamultaa, samalla se kuohkeuttaa maata. Herra Jeesus vertasi ihmissydäntä peltomaahan, johon kylvetään Jumalan Sanan siementä.
Sade pehmentää maata, Pyhä Henki ihmissydäntä. Psalminlaulaja profetoi Messiaan tulevaa kärsimystä

Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky. (Ps 22:7)

Häneen uskoviakin voi siis verrata kastematohin; lähetystyössä rakkaudellinen huolenpito on saanut monet mielet pehmenemään myös Sanalle. Niinkuin tiedetään,
kastematoja käytetään ongenvavoissa syötteinä ja niillä onkin vedetty paljon kaloja
vesistä. Kristitty voi olla myös tällainen syötti, joka houkuttaa kaloja tarttumaan ristin koukkuun. Mutta se vaatii paljon uhrauksia - niinkuin matoakin sattuu koukkusssa oleminen. Jos tallaat madon, se ei kosta , mutta jos astut käärmeen päälle, niin kostaa varmasti pistäen myrkkyhampaillaan.
Jeesus muisteli ristillään juuri mainittua psalmia 22 joka alkaa .
"Eeli, Eeli, lama sabaktani?" on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
(Matt 27 : 46-47 ja Ps 22:1)
Kastemato on punainen, Jeesuskin oli ristillä verestä punainen kidutusten jäljiltä, Hän ei kostanut, vaan rukoili ristiinnaulitsijoiden puolesta. Ei varmaankaan ole kovin kaukaa haettu jos vertaamme Jeesusta matoon, jota syömällä olemme itse taivaan valtakunnan saaliita - Raamattuhan sanoo uskovia kaloiksi. - Jeesus itse sanoi
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. (Joh 6 : 54-56)

Job mainitsee kärsimyksissään madot useaan kertaan: Hänen ruumiinsa on jo kuin haudassa matojen syötävänä.
Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii. (Job 7:5)
Hautaani minä tervehdin: "Sinä olet isäni!" Madoille sanon: "Äitini, sisareni!"
(Job 17 :14)
Hänen oma äitinsä unohtaa hänet. Madot syövät hänet olemattomiin. Kukaan ei enää häntä muista (Job 24: 20)
Ei edes kuun loiste ole tahraton, taivaan tähdet eivät ole puhtaat hänen silmissään. Kuinka sitten ihminen, mato, Aadamin poika, tuo toukka?
(Job 25:5-6)
Hän ajattelee myös pröystäilevän elämän ja kuoleman vastakohtaisuutta. Kuolema ei kunnioita minkäänlaista yhteiskunnallista asema, se kohtaa kaikki ihmiset. Matojen ruokana oleminen on "todellista demokratiaa ", niin korkein ruhtinas kuin kurjinkin kuollut ovat madoille samanarvoista ruokaa.
Joku kuolee keskellä elämän täyteyttä, keskellä rauhaa ja vaurautta, lanteet vahvoina ja ravittuina, luut ydintä myöten voimaa täynnä. Toinen taas kuolee mieli katkerana, saamatta osakseen pisaraakaan onnea. Rinta rinnan he lepäävät maassa, ja heidän ruumiinsa kihisevät matoja. (Job 17 :14)


Madon tehtävä on viimekädessä muuttaa kuollut ruumis mullaksi, jota luonto voi käyttää uudestaan kasvien ravintona ja alustana. Näin matoonkin liittyy täydellisen uudistumisen toivo. Vaikka Jaakobia = Israelin kansaa verrataan matoon sen pienuuden vuoksi, on sillä toivoa koska Herra auttaa sitä :
Älä pelkää, Jaakob, sinä maan mato, sinä Israelin vähäinen väki! - Minä autan sinua, sanoo Herra, sinut lunastaa Israelin Pyhä. (Jes 41 :14 )

Jumala opetti madon avulla profeetta Joonalle armahtavaisuutta
Ja Joona iloitsi suuresti risiinikasvista.
Mutta seuraavana päivänä, aamun sarastaessa, Jumala toimitti madon kalvamaan risiinikasvia, niin että se kuivui. (Joona 4 :7)
"Sinä suret risiinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi etkä ole sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen se kuihtui pois. Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia! Siellä on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä ( Joona 4 :10-11)

Mutta mato on muistuttaa myös tulevasta tuomiosta niille, jotka eivät nöyrry Jumalan tahdon alle, se kohtaa niin ihmisiä kuin henkivaltojakin :
Tuonelaan on syösty sinun loistosi ja mahtisi, sinun harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat vuoteena madot, sinun ylläsi peitteenä toukat. Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja."(Jes 14 : 11)
Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle. (Jes 66 : 24 )
Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'. (Mark 9:47-48)
Samassa Herran enkeli löi Herodesta, koska hän ei antanut kunniaa Jumalalle.
Madot söivät hänet, ja niin hän heitti henkensä. (Ap.t. 12 :23 )

Krainilainen mehiläinen (Apis mellifera carnica)
Mehiläiset kuuluvat pistiäisten heimoon. Niiden ruumiinrakenne on luotu pölytystä ja meden keruuta varten. Niillä on jopa siitepölytasku takajalassa ja imukärsällä saa imettyä mettä kukkatorvistakin. Se on ainoa kimalaisten ja perhosten joukosta, jotka vaikka imevätkin mettä, varastoi sitä mesimahassaan ja säilöö sitten kennoihin jotka peitetään vahalla. Mehiläispesässä on yksi kuningatar, jonka tehtävänä on munia ja munia ja johtaa parveilulentoa . Se voi elää jopa neljä vuotta Kuhnurit ovat koiraita, jotka hedelmöittävät kuningattaren ja elävät vain 1-4 kuukautta. Varsinaiset käytännön työt, meden keräämisen ja munista ja toukista huolehtimisen, tekevät työ-
mehiläiset, jotka kaikki ovat naaraita. Osa niistä elää 4-6 viikkoa, osa 8 kuukautta eli ne jotka talvehtivat.
Mehiläisillä on viestitysjärjestelmä, jolla ilmoittavat toisilleen hyvät mesiapajat ; ne osaavat erottaa myös sokeripitoisimmat kukat ja tietenkin hyödyntävät niitä. Hyvä suuntavaisto auttaa näissä toimissa.
Yleismaailmallisessa symboliikassa mehiläistä on pidetty ahkeruuden, viattomuuden, kuolemattomuuden ja ylösnousemuksen vertauskuvana.
Vanhastaan hunajaa on käytetty ruoan makeuttamiseen, sen rinnalla on käytettiin paljon taatelihunajaa, jota tehtiin taatelipalmun hedelmistä . Villihunaja oli tuttua Raamatun aikana , mutta mehiläistarhaus tuli jokseenkin myöhään Luvattuun maahan. Herra oli luvannut :
Minä vien heidät nyt siihen maahan, jonka lupasin heille heidän esi-isilleen antamallani valalla, maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa. (5 Ms 32 :13)
Herra piti lupauksensa ja hunajaa oli , Simson kaivoi jopa leijonasta sitä:

Herra yksin johdatti omiaan, ei hänellä ollut muuta jumalaa rinnallaan. Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi, ja he saivat syödä pellon antimia, kerätä hunajaa kallionkoloista ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta.He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä. (5 Ms 32 :12 -14)

Hän poikkesi tieltä sivuun katsomaan leijonan raatoa ja näki, että sen sisässä oli mehiläispesä ja pesässä hunajaa. Simson kaivoi hunajaa kouriinsa ja söi sitä kulkiessaan. (Tuom 14 :8-9)

Tuolla seudulla oli joka puolella mehiläispesiä, jopa maassakin oli hunajaa. Kun sotilaat tulivat pesien luo, he näkivät hunajan valuvan niistä, mutta kukaan ei ottanut sitä suuhunsa, koska kaikki muistivat valansa ja pelkäsivät. Mutta Jonatan ei ollut kuullut isänsä vannottavan väkeään. Niinpä hän kastoi sauvansa kärjen hunajakennoon, pisti hunajaa suuhunsa ja virkistyi niin että hänen silmänsä kirkastuivat. ( 1 Sam 14:25 )
Hunaja oli sopivaa lahjaksi vietäväksi
Ota mukaasi kymmenen leipää ja kakkuja sekä ruukullinen hunajaa ja mene hänen luokseen. Häneltä saat tietää, kuinka pojan käy. (1 Kn 14:3)

Johannes Kastaja söi erämaassa villimehiläisten hunajaa. Hunajaa on käytetty Jumalan Sanan vertauskuvana, mutta psalmista pitää Sanaa sitäkin makeampana :
Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. (Ps 119:103 )
Mehiläispesää on pidetty seurakunnan vertauskuvana.
Johannes Kastajan kohdalla villihunajan voi tulkita tarkoittavan myös sitä, että hän sai sanan suoraan Jumalalta eikä virallisilta oppineilta, joita hän parannus- saarnoissaan nuhtelee.
Jesaja ennusti assyrialaisten tulosta, osa vietäisiin, mutta jotka jäisivät , saisivat syödä hunajaa. Tosin ennustuksissa "mehiläiset " tarkoittivat vihollista, ilmeisesti herhi läisiä,jotka eivät paljon tuota hunajaa, mutta kipua senkin edestä :
Ja sinä päivänä Herra viheltää kärpäset Egyptin virtain suulta ja mehiläiset Assurin maasta, (Jes 7 :18),
Se veitsi on Assyrian kuningas, ja se vie teiltä parrankin. Niinä päivinä maamies pitää vain yhtä lehmää ja paria vuohta, mutta ne lypsävät niin ylen määrin, että hän saa ravintonsa niistä. Niin, maitoa ja hunajaa he saavat syödä, kaikki, jotka ovat jäljellä maassa (Jes 7:20-22)

Vanha legenda kertoo mehiläishoitajasta, joka asetti ehtoollisleivän mehiläispesään saadakseen paremman sadon. Kun hän sittemmin meni katsomaan, hän näki että mehiläiset olivat rakentaneet leivän ympärille mehiläisvahasta alttarin ja jopa pienen kappelin suojellakseen Jumalan pyhää antia.
Suomalaisessa kansanrunoudessa pyydetään " mehiläistä, pientä lintua " noutamaan parantavaa voidetta taivosesta. - Nykyään hunajaa pidettään arvokkaana hiven aineiden lähteenä - ja huonosti paraneva ihokin virkistyy hunajakääreessä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merilehm%C3%A4t
Dugongeja (Dugong dugon)

Merilehmä ks Sireenieläimet
20160208054949!Wildschein, Nähe Pulverstampftor (cropped).jpg
Psalmissa 80 runonlaulaja valittaa Herran hyljänneen kansansa.
otit viiniköynnöksen Egyptin maasta, karkotit kansat sen tieltä ja istutit sen. Sinä raivasit sille sijan, ja se juurtui paikalleen ja täytti maan. Se levitti varjonsa vuorten yli, se peitti oksillaan setrit, Jumalan puut, ja sen versot ulottuivat mereen asti, sen vesat aina Eufratin rannoille. Miksi hajotit muurin sen ympäriltä, jätit rypäleet kulkijoiden riivittäviksi? Villisika kaluaa sen runkoa, kaikki metsän eläimet syövät Jumala, Sebaot, katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä! Ota hoitoosi tämä viiniköynnös!
(Ps 80 : 9- 14)
Viiniköynnöstä tai viikunapuuta käytetään Raamatussa usein Israelin kansan vertauskuvana. Vihollista nimitettiin tässä metsäkarjuksi eli villisiaksi.
Ks myös Sika

Muuli on aasiorin ja hevostamman jälkeläinen. Sen koko periytyy emolta eli se on hevosen kokoinen, mutta korvat ja häntä kertovat sen että isä on aasi. muulilla on varovainen luonne, niinpä Luvatun Maan vuoristossa se on käyttökelpoinen juhta.
Samoin on muuliaasin laita, joka eroaa muulista siinä, että sen isä on hevonen ja emo on aasi. Kokonsa muuliaasi perii emolta mutta hoikka kaula ja pää tulevat isältä.
Varsinkin muulit mainitaan Raamatussa yhdessä hevosten kanssa ja laskettiin ilmei-
sesti arvokkaaksi omaisuudeksi.
Kuningas Daavidin perheessä muuli oli mukana monessa Raamatussa mainitussa tapahtumassa. Mm. kapinoivat prinssit pakenivat muuleilla ja kuninkuutta tavoitte-
levalle prinssi Absalomille kävi kurjasti, kun hän pitkä tukkansa hulmuten pakeni muulilla ratsastaen metsikköön.
Kun muuli tuli suuren tiheäoksaisen tammen alle, Absalom takertui hiuksistaan puuhun ja jäi riippumaan taivaan ja maan välille, ja muuli hänen altaan meni menojaan. (2 Sam 18:8)
Kymmenen Joabin aseenkantajaa ympäröi Absalomin, ja he löivät hänet hengiltä . (2 Sam 18 :15)
Mainitaanpa kuningas Salomoninkin ratsastaneen muulilla, mutta nyt oli määränpää hänen oma kruunajaisensa Gihonissa.
Baabelista palaajista lainopettaja Esra kertoo :
Lähtijöitä oli kaikkiaan 42 360 henkeä. Lisäksi tulivat orjat ja orjattaret, joita oli 7337. Laulajia, miehiä ja naisia, oli 200. Tällä joukolla oli hevosia 736, muuleja 245, kameleja 435 ja aaseja 6720.(Esra 2 :64-67 )

Muulit mainitaan jopa tulevan messiaanisen onnen ajan profetioissa siinä missä hevosetkin, kamelit ja muu arvokas karja. Mutta eivät nekään aivan ongelmattomia ole, kuten psalmissa 32 mainitaan :
Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla, muuten ne eivät suostu ohjattaviksi. Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa, mutta Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa. Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat! Kohottakaa riemuhuuto, te oikeamieliset! (Ps 32 : 9-11 )

Kekomuurahainen (Formica rufa)
Muinoin ajateltiin, että muurahaisetkin osaavat hikoilla, kun nähtiin niiden puuhaavan koko ajan. Ahkeruus on aina ollut hyve ja muurahainen on hyvä esi-
merkki opettamaan sitä , kuten sananlaskuissa sanotaan:
Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi. Ei sillä ole ketään käskijää, ei herraa eikä hallitsijaa, ja silti se kerää kesällä ruokansa ja täyttää varastonsa korjuun aikaan. Kuinka kauan sinä, laiskuri, makaat, milloin havahdut unestasi? Nuku vielä hiukan, torku hiukan, makaa kädet ristissä vielä hetki, niin köyhyys käy päällesi kuin rosvo, puute niin kuin röyhkeä kulkuri. (Snl 6:6-11)
Muurahaisilla ei ole paljon voimaa, mutta kesällä ne keräävät ruokansa.
(Snl 30 :26 )

Ajateltiin että muurahaisilla on jumalainen kyky saada sukunsa jatkumaan kun niitä on aina paljon yhdessä. Jos joku niistä löytää koko yhteisölle sopivaa ruokaa, sokeripalan, hunajaa tai mehevän toukan, ne heti tiedottavat siitä toisilleen.- Opetuslapsi Andreas käyttäytyi kuin muurahainen . kun hän kuuli Jeesuksesta,hän meni heti kertomaan veljelleen Simonille Jeesuksesta ja tästä Simonista tuli sitten Pietari !
Samoin muidenkin kristittyjenkin pitäisi jakaa evankeliumin hyvää sanomaa toisille eikä vain itse nauttia pelastuksen tuomasta lahjoista ja siunauksesta.

Muurahaisten työjako on ihailtavaa : Jos pesää sohaistaan, ne osaavat työnjaon heti ja
tärkein kohde ensin : ne asettavat uuden sukupolven tärkeimmäksi asiaksi ja ryhtyvät pelastamaan murahaisenmunia viemällä niitä vaarapaikasta piiloon alempiin kerroksiin.- sitten tulee vasta pesän rakenteiden vuoro. Kun me huomaamme katastrofien ja vaikeuksien tulevan ja yhteiskunnan menevän huonoon suuntaan, silloin nuoret ja lapset pitäisi viedä turvaan Jeesuksen luo eli opettaa heille elämän perustarvot ja totuudet, Jumalan antamat käskyt ja pelastustie.
Yksi muurahaisen puraisu ei vielä saata ihmistä vaaraan, mutta istupa pesään iho paljaana pariksi tunniksi, sairaalan teho-osasto on tarpeen ja kannat vielä kauan rupia tyhmyydestäsi. Eli pienet vaikuttajat voivat yhdessä käydä suuren vihollisen kimppuun - tunnettuahan on, että seuduilla jossa on paljon muurahaisia, ei tapaa yleensä käärmeitä, pikkukaverit ovat puhdistaneet seudun.- Me voimme yhdessä käydä rukoillen ongelmien kimppuun tai yhdessä ponnistelemalla suorittaa suuriakin
urakoita.
Edellä mainitussa sananlaskussa viitataan myös ajan oikeaan käyttöön : Työt on tehtävä aikanaan, kesällä on varustautumisen aika.- Samoin pelastumiskysymyksessa on armoon tartuttava silloin kun armon sanaa tarjotaan. Tuonnemmaksi lykkääminen ei kannata - milloin tiedät armon ajan kohdallasi päättyvän, tuleeko enää koskaan uutta mahdollisuutta ? Se ratkaisu on tehtävä nyt.
Sananlasku totesi ettei niillä ole käskijää, niille on annettu vaisto toimia oikein. Meille on annettu omatunto ja Raamatun Sana jotta me voimme tehdä oikeat ratkaisut, ne pitäisi virittää samaan säveleeseen Raamatun kanssa. Paitsi maallista
työtä, Raamattu kehottaa ahkeruuteen myös hengellisessä työssä : siitä Jeesus itse antaa hyvän esimerkin ja sanoo :
Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." (Joh 5 : 17 )
Muurahaiset ovat "leukatyöläisiä " ja kantavat niillä itseään suurempia korsia tai murusia. ; evankelistat ovat leukatyöläisiä, joille on uskottu heitä itseään suurempi tehtävä, evankeliumin eteenpäin kantaminen.


Myrkkylisko sanaa käytetään Raamatussamme lähes samoin kuin myrkkykäärme sanaa , riippuen onko painos vuodelta 1938 vai 1992.
Sananlaskuissa todetaan että alkoholin juominen pettää juojansa kuin salakavala käärme :
Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla. "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää."
( Snl 23 : 32 -35)
Tulevana onnen aikana käärmekään ei enää ole myrkyllinen :
Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren. ( Jes 11: 8-9 )
Israelin viholliset ovat kuin myrkkyliskoja,jotka Herra tuhoaa, mutta omistaan Hän pitää huolen :
Kuningas Aahaan kuolinvuotena tuli tämä ennustus:
Älä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme. Vaivaisista kurjimmat löytävät laitumen, ja köyhät saavat turvassa levätä, mutta sinun juuresi minä tapan nälkään, ja sinun jäännöksesi surmataan.
(Jes 14 :28-30)
Yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, väärät tuomiot ja muut vääryydet, jopa rikokset ovat seurausta epäjumalanpalvelemisesta ja pahat teot synnyttävät lisää
pahuutta ja pahaa oloa :
Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta.
Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion.
Myrkkyliskon munia he hautovat, hämähäkin verkkoja he kutovat; joka niitä munia syö, se kuolee, rikkipoljetusta puhkeaa kyykäärme. (Jes 59 :3-5 )
Herra on pitkämielinen mutta rajansa kaikella. Epäjumalanpalvelus saa rangaistuk sen. Rangaistus tulee sodan, nälänhädän ja myrkkykäärmeitten kautta :

Danista kantautuu pelottavia ääniä, vihollisten ratsut korskuvat. Koko maa vapisee, kun heidän oriinsa hirnuvat. He tulevat ja hävittävät maan, syövät sen sadon, tuhoavat kaupungin ja sen asukkaat."
Katsokaa! Minä lähetän teidän kimppuunne käärmeitä, myrkkykäärmeitä. Niihin eivät loitsut tehoa, vaan ne purevat teitä, sanoo Herra.
Murhe murtaa minut, sydämeni on sairas. Kaikkialta maasta kuuluu kansani, oman tyttäreni, huuto: "Eikö Herra ole enää Siionissa, eikö sen kuningas ole enää siellä?" Herra vastaa: - Miksi he ovat vihoittaneet minut patsailla, vierailla, olemattomilla jumalilla? (Jer 8 :17 )

Naarasleijona
Kuvahaun tulos haulle kuva leijona
Israelin ruhtinaita verrattiin naarasleijoniksi tässä valitusvirressä joka on Hesekielin
profetiaa ja varoitusta ruhtinaille. Yleensä Raamattu puhuu leijonista.
"Viritä valitusvirsi, laula Israelin ruhtinaista näin:
Mikä olikaan äitisi! Naarasleijona leijonien joukossa. Se lepäsi nuorten urosten keskellä pentujensa kanssa. Yhtä poikastaan se ennen muita vaali, ja siitä kasvoi komea leijona, se oppi saalistamaan ja raatelemaan, ihmisiäkin se söi. Mutta kansat saivat kuulla siitä, ja se pyydystettiin kuoppaan ja vietiin nenärenkaasta taluttaen Egyptin maahan. (Hes 19:2)

ks myös Leijona


Norsunluu mainitaan Raamatussa mutta itse norsua ei erikseen mainita. Mutta Apogryfi kirjoissa on kuvaus taistelusta johon norsut osallistuivat, lainaukset ovat samalla kuvausta norsujen varustamisesta, käyttötavasta ja taistelun kulusta :

Norsuja kiihotettiin taisteluun panemalla niiden eteen viinirypäleistä ja mustamulperin marjoista puristettua mehua. Eläimet jaettiin eri taistelu osastoille, ja jokaisen norsun vierelle koottiin tuhat miestä, joilla oli rengaspanssari ja pronssikypärä.Lisäksi jokaisen norsun osalle tuli viisisataa valikoitua ratsumiestä. Sotilaat olivat aina siellä missä norsukin, ja meni
se minne tahansa, he seurasivat mukana eivätkä loitonneet siitä.Eläimen selässä olivahvaseinäinen puukoppi, joka oli sidottu lujasti paikoilleen, ja kopissa oli neljä soturia ja intialainen norsunajaja. Loput ratsumiehet sijoitettiin sotajoukon kummallekin sivustalle ahdistamaan sieltä käsin vihollista ja suojaamaan omia rivistöjä. (1 Makkabeal 6 : 34-38)
Eleasar Sauran poika näki silloin norsun, joka oli suojattu kuninkaallisella panssarilla, ja kun se vielä oli toisia norsuja suurempikin, hän arveli kuninkaan itsensä olevan sen selässä. Niinpä hän pani henkensä alttiiksi pelastaakseen kansansa ja saadakseen ikuisen maineen. Hän juoksi rohkeasti eläintä kohti, tunkeutui vihollisen rivien keskelle ja tappoi miehiä molemmin puolin, niin että rivit repesivät hänen edestään. Hän sukelsi norsun alletyönsi alta päin aseensa siihen ja tappoi sen, mutta eläin lysähti hänen päälleen ja hän kuoli. Huomatessaan, kuinka vahva kuninkaan armeija oli ja kuinka järjestyneesti se liikkui, israelilaiset katsoivat parhaaksi vetäytyä sen tieltä.
(1 Makkabealaiskirja 6 :43 -47 )

Norsunluu oli arvostettu ja haluttu raaka-aine, josta tehtiin erilaisia ylellisyysesineitä. kuten koristeita ja kampoja. Kuningas Salomonilla oli norsunluinen valtaistuin, joka oli päällystetty kullalla.
Kuninkaalla ja Hiramilla oli näet merillä Tarsisin-laivasto, ja joka kolmas vuosi nämä laivat toivat kultaa ja hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikin kukkoja.(I Kn 10:22)
Tyroksen kaupakäynnistä on Hesekielin kirjassa kuvaus, se antaa kuvan sen ajan
kauppakumppaneista ja mitä kullakin oli tarjolla, eebenpuu ja norsunluu toimivat myös maksuvälineinä :

"Tarsis kävi kanssasi kauppaa, koska sinulla oli paljon myytävää, ja tavaroistasi sait hopeaa, rautaa, tinaa ja lyijyä. Samoin ostivat Javan, Tubal ja Mesek sinulta tuotteitasi ja antoivat maksuksi orjia ja kupariesineitä. Bet- Togarman kauppiailta sait vaihtokaupassa vaunuhevosia, ratsuja ja muuleja. Myös Dedanin kanssa kävit kauppaa, ja monet saaret olivat kauppasuhteissa kanssasi ja antoivat maksuksi norsunluuta ja eebenpuuta. Kauppakumppaninasi oli myös Edom - olihan sinulla, mitä myydä. Se toimitti sinulle vastineeksi granaattikiveä, purppuraa, kirjailtuja kankaita ja hienointa pellavaa sekä koralleja ja rubiineja.
"Juuda ja Israelin maa kävivät nekin kanssasi kauppaa. Ne antoivat tavaroistasi Minnitin vehnää, leivoksia ja hunajaa sekä oliiviöljyä ja balsamia. Samoin ylläpiti Damaskos suhteita sinuun, koska olit vauras ja sinulla oli paljon kaupattavaa, ja se toimitti sinulle Helbonin viiniä ja Saharin villaa.Dan ja Ussalin Javan antoivat tavaroistasi maksuksi taottua rautaa, kanelia ja mausteruokoa, ja Dedan välitti sinulle satulaloimia.
(Hes 27 : 12-20)
Laulujen Laulussa morsian kuvaa sulhastaan.
Hänen käsivartensa ovat kultatangot, Tarsisin kivillä kirjaillut. Hänen vatsansa onnorsunluinen kilpi, jota peittävät safiirit. 15. Hänen säärensä ovat marmoripylväät, kultajalustalle pystytetyt. Hän on näöltään kuin Libanonin vuoret, ylväs kuin setripuu. (LL 5 :14-15 )
Myös sulhanen liittää norsunluun morsiamensa kuvaukseen .Norsunluusta tehdyt esineet ovat hienoa käsityötä, siroja ja väriltään miellyttäviä, he haluavat sanoa samaa toisistaan :
Sinun kaulasi on kuin norsunluinen torni, silmäsi ovat Hesbonin lammikot, Bat-Rabbimin portin vedet. Sinun nenäsi on ylväs kuin Libanonin torni, joka tähystää kohti Damaskosta.(LL 7 : 5 )

- Nykyään luonnonsuojelijat ovat huolestuneita norsukannoista, sillä edelleenkin luuta arvostetaan ja salametsästäjät pyydystävät yhä niitä vaikka ne on pyritty rauhoittamaan.

Oinas  https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammas
 kuohittua pässiä oinaaksi.
Flock of sheep.jpg
Oinas tarkoittaa pässiä (myös salvupässiä) ja se oli paljon käytetty uhrieläin. Pyhäkkö teltan neljästä katekerroksesta yksi kerros oli oinaan nahkaa. Siinä se muistuttaa Jumalalle antautumisen täydellisyyttä ja kuuliaisuutta, jonka Kristus on toteuttanut. Kristus itse oli se täydellinen uhri, johon kaikki Raamatussa esitetyt uhrit viittaavat. Herra koetteli Aabrahamia, onko hän täydellisen kuuliainen, että olisi uhrannut vaikka rakkaan poikansa - tämä on esikuvaa Jumalan omasta rakkaudesta poikaansa - Aabraham oli kuuliainen, vaikkakin raskain sydämin. Herra ratkaisi asian lähettämällä Aabrahamille uhrieläimeksi oinaan :
Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta ( 1 Ms 22:13 )

Kun Herra siunasi kansaa, he saivat nauttia hyvistä antimista ; usein vain kävi niin että silloin kansa unohti kuka ne oli heille antanut ja eksyivät epäjumalan palveluk seen
He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä.
( 5 Ms 32:14)

Kuningas Saul vajosi tottelemattomuuteen ja kärsimättömyteen, niin että hän itse rupesi toimittamaan uhria, vaikka se oli vain pappien tehtävä. Profeetta Samuel nuhteli häntä ja häneltä otettiin pois kuninkuus :
Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva. 23. Kapinointi on noituuden vertainen synti, röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi
(1 Sam 15: 22- 23 )
Mooseksen aikana Egyptin vitsaukset (2 Ms 7-12) olivat taistelua Egyptin epäjuma-
lia vastaan. Siellä oinas oli Amonin, auringon, taivaan ja tuulen jumalan nimikkoeläin
sen kruunu oli punainen. Vitsauksista pimeys oli sotaa tätä auringon jumalaa vastaan,
se oli voimaton Israelin Jumalan rinnalla. Amoniin yhdistettiin myöhemmin Ra jumala eli tuli Amon-Ra, joka oli keramiikan jumala, sen nimikkoeläin oli oinas , mutta ilman kruunua.

Sokkopaarma (Chrysops relictus)
Paarma on kärpäsiin kuuluva hyönteinen. Maailmassa on n 2500 erilaista paarmaa ja näistä Suomessa 37. Naaraiden ravintona on nisäkkäitten tai lintujen veri, jota ne imevät leikattuaan ensin veitsimäisellä suuosallaan ihoon reiän. Koiraat nauttivat vain mettä. Paarmojen toukat kehittyvät vedessä tai kosteassa mullassa, jossa ne aterioivat selkärangattomilla pikkueläimillä.
Egyptissä, jossa Mooseksen aikana yhtenä vitsauksena oli paarmalaumat, epäjumala Ra:n nimikkoeläin oli paarma
Herra teki niin: faraon palatsiin, hänen hoviväkensä taloihin ja koko Egyptiin tuli sankat parvet paarmoja, ja paarmat vaivasivat hirmuisesti koko maata.
(2 Ms 8:20)
Mooses lähti farao n luota ja rukoili Herraa. Herra teki hänen pyyntönsä mukaisesti, ja paarmat katosivat ahdistamasta faraota, hänen hoviväkeään ja hänen kansaansa, eikä niitä jäänyt jäljelle ainoatakaan. Mutta farao paadutti sydämensä tälläkin kertaa eikä päästänyt kansaa lähtemään. ( 2 Ms 8 :26-28 )

Jeremian aikana Egypti oli edelleen epäjumalan palvelija. Jeremia ennusti sitä vastaan
Egypti on uhkea hieho. Sen kimppuun lentää paarma pohjoisesta. Palkkasoturit, joita se on hankkinut, ovat pulskia kuin juottovasikat, mutta hekin kääntyvät pakoon. Kaikki pakenevat pysähtymättä. Heille on tullut tuhon päivä, koittanut rangaistuksen aika. (Jer 46:20-21 )

Metsäsuomalaisten keskuudessa Ruotsissa joskus 1800-luvulta kerrotaan, että siellä saattoi olla niin valtavia paarmalaumoja, että niiden ahdistamina karja, lehmät ja hevoset tulivat tuskasta aivan mielettömiksi yrittäessään päästä kivusta eroon ja saattoivat silloin vahingoittaa itseään pahastikin.
Sanotaan että paarmoja on eniten aurinkoisina päivinä ennen ukkosta. Ei paarmaa ole vieläkään kesytetty.

Paholaisen symbolit

Paholaisen nimikkoeläiminä on usein pidetty seuraavia eläimiä : käärme, apina, basiliski ( tarueläin), hämähäkki, kettu, korppi, hyeena, kameli, kissa, koira, pantteri,
hyönteiset, pöllö, sika, susi ja joskus myös mouruava leijona.

Leopardi eli pantteri (Panthera pardus
Kuvahaun tulos haulle pantteri
Voimakas ja notkea pantteri eli leopardi kuuluu kissaeläimiin . Sitä pidetään villieläinten joukossa melko vaatimattomana eläimenä, jota on vaikea metsästää sen nopealiikkeisyyden ja suojavärin ansiosta. Sitä tavataan Afrikassa ja Etelä- ja Itä- Aasiassa. Asuinpaikkaansa nähden se on hyvin mukautuvainen ; se voi asua puoliaavikoilla, sademetsissä, vuoristoissa jopa 3000 metrin korkeudella, savanneilla , ruohoaavikoilla , vieläpä Itä-Siperian lumisissa metsissäkin. Pantterin koko vaihtelee 1,05 m - 1,9 m, mutta on tavattu jopa 2,5 metrinkin yksilöitä. Tällä hetkellä tunnetuin pantteri on sarjakuvahahmo Vaaleanpunainen pantteri , jolle aina sattuu jotain kommelluksia.
Mutta oikea pantteri ei ole pinkki eikä mitenkään huvittavakaan, sillä se on peto, jonka turkissa on kellertävällä pohjalla tummia täpliä. Pantteriperheeseen saattaa syntyä myös kokonaan musta pantteri. Kerrotaan, että emo hyljeksii sitä ja siksi mustat pantterit ovat vihaisempia kuin muut sisarukset. Tosin nekin ovat saalistaessaan aivan tarpeeksi verenhimoisen julmia ja tappavat enemmän kuin tarvitsevat ravinnokseen. Metsästysretkellään pantteri voi hiipiä salakavalasti asuttuun kyläänkin ja siepata sieltä kotieläimen tai lapsen vaivattomasti kenen-
kään huomaamatta. Niinpä se mielletään paholaista edustavaksi eläimeksi.
Kerrotaan, että kun pantteri on kylläinen, se makaa luolassaan kolme päivää. Sitten se nousee karjuen ylös ja päästää ilmoille tuoksun, joka vetää puoleensa muita eläimiä paitsi lohikäärmettä....
Jeesus sanoi
Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."(Joh 12 :32)
Samantapaisesti kuin pantterin tuoksu, Jeesus vetää puoleensa, mutta lohikäärmettä
Hän ei houkuta.

Arvellaan, että Luvatussa Maassa on ollut panttereita, koska Raamatussa se on mainittu joitakin kertoja , onpa siellä eräs kyläkin nimeltään Beet Nimran, "Pantteri kylä " . Profeetta Jeremia ennusti tulevaa rangaistusta Israelille, koska tapainturmelus ja epäjumalan palvelus rehoittivat :
Siksi leijona tulee tiheiköstä ja lyö heidät kuoliaaksi, arojen susi raatelee heidät, pantteriväijyy heidän kaupunkejaan. Jokainen, joka tulee ulos portista, revitään palasiksi. Määrättömät ovat heidän syntinsä, lukemattomat kerrat he ovat luopuneet Herrasta! Miksi minä siis armahtaisin sinua, Israel? Te olette hylänneet minut ja vannoneet olemattomien jumalien nimeen. Minä ruokin teidät kylläisiksi, mutta te olitte minulle uskottomia, parveilitte porttojen taloissa. (Jer 5 : 6-7)
Jeremia oli tietoinen että ihmisluonto on perisynnin vallassa , niinpä hän totesi
Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään? Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet! (Jer 13:23 )
Profeetta Hoosea oli samalla asialla kuin Jeremia , varoitti kansaa Herran vihasta.
Siksi minä olen sinulle kuin leijona, kuin tien vierellä väijyvä pantteri. Minä käyn sinun kimppuusi kuin karhu, jolta on riistetty pennut. Minä revin sydämen sinun rinnastasi, syön sinut suuhuni kuin leijona. Sinä jäät villieläinten raadeltavaksi. Omaa tuhoasi sinä valmistat, Israel, kun nouset minua, auttajaasi, vastaan! (Hoos 13 :7-8 )
Profeetta Habakuk vertasi hyökkäävien kaldealaisten hevosia panttereihin
Sen hevoset ovat nopeammat kuin pantterit, ne juoksevat kiivaammin kuin sudet illoin. (Habakuk 1 :8)

Danielin ilmestyksessä oli näky pantterista :
Vielä minä näin, että oli kolmaskin eläin, kuin pantteri, jolla oli neljä linnunsiipeä selässään, ja sillä eläimellä oli neljä päätä, ja sille annettiin valta. (Dan 7:6)
Tässä pantteri kuvaa maailman valtiaiden petomaista hallitustapaa. Heille ei ihmis-
henki merkinnyt mitään. Hallitsijat tavoittelivat valtaa, rikkauksia ja palvelevia orjia elääkseen ylellisyydessä, he eivät välittäneet alistettujen kärsimyksistä.

Laulujen Laulussa sulhanen kehottaa morsiantaan :
Tule, valittuni, tule vuorilta, tule luokseni Libanonilta! Jätä Amanan huiput, jätä Senirin ja Hermonin laet, leijonien lymypaikat, pantterien vuoret!
(LL 4 :8)
Tämä on vertausta Kristuksen kutsusta seurakunnalle : Lähde pois yleisestä mielipiteestä että tavoittelemisen arvoisia ovat maine, valta, kunnia, kuuluisuus, rikkaudet . Ne kaikki perustuvat ihmisen itsekkyyteen ja oman voiton pyyntöön, ylpeyteen ja ahneuteen. Ota Kristus esikuvaksi, Hänen nöyryytensä, laupeutensa ja rakkautensa.

Johanneksen ilmestyskirjassa on myös pantteria muistuttava peto :
Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?" .....
Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. (Ilm 13 :1-10 )

Luonteeltaan tämä peto on edelleenkin salakavala. Eräs tulkinta, kun tänä päivänä on muotisanoina "Yhdistynyt Eurooppa" ja "Globaali maailma", että sen monet päät
tarkoittasivat eri valtioita. Mutta koska se on luonteeltaan erilainen, sillä on seitsemän päätä, todennäköisempi tulkinta voisi olla että se tarkoittaa yhteiskunnan eri osa-alueita jotka peto ottaa hallintaansa : talous, politiikka, kasvatus ja koulut, tiede, taide ja uskonto . Tähän suuntaan ollaan jo vahvasti menossa.
Pedon ajan koittamisesta on jo merkkejä, siksi evankeliumilla on nyt kiire.

Jos näet jossakin kuvan pantterin tai leijonan päästä , jossa versoo kukka tai kasvi, se tarkoittaa uskomusta, että sillä on elämää antava voima.



Pelican.jpg
Pelikaani on vesilinnuista suurin, sen siipien väli saattaa olla 3,5 m ja ruumiin pituus 2 m. Kotoisin se on tropiikista, jossa se elelee suoseuduilla, mutta sitä tavataan myös
Kaakkois-Euroopassa ja Etu-Aasiassa. Autioituneet paikat sopivat sille kuten pro-
feetat mainitsevat :
Sen perivät pelikaanit ja tuonenkurjet, kissapöllöt ja kaarneet asuvat siellä; ja hän vetää sen ylitse autiuden mittanuoran ja tyhjyyden luotilangan.
(Jes 34 :11 )
Sen keskellä makaa laumoja, kaikkia villieläimiä joukoittain. Pelikaani ja tuonenkurki yöpyvät sen patsaanpäissä. Kuule, kuinka ne laulavat akkuna- aukossa! Kynnyksellä on tyhjyys. (Sef 2 :14 )
Mooseksen kirjoissa (3 Ms11:18 ja 5 Ms 14 :17) pelikaani mainitaan epäpuhtaiden eläinten joukossa, sitä ei saanut syödä. Kuitenkin pelikaani on keskiajalla mielletty erääksi Kristus-symboliksi. Se perustuu uskomukseen, että pelikaani ruokkii poikasiaan rintaverellään. Tämä käsutys juontanee siitä, että ruokkimistilanteessa poikanen itse saa ottaa ilmeisesti usein verisen kalan emon nokan alaosan varasto-
pussista. Pelikaanin on ajateltu olevan uhrautuvan linnun ja näin olevan sopiva Kristuksen vertauskuvaksi. 1300 luvulla jotkut taiteilijat maalasivat pelikaanin poikasineen pesivän ylimpänä Kristuksen ristillä ja ruokkivan siinä poikasiaan
rintaverellään. Yleensäkin sitä pidetään mystisenä lintuna. Kun se on ahminut itsensä täpötäyteen, se asettuu seisomaan nokka rintaa vasten ja sulattelee ruokaa monta tuntia, jopa päiviä. Ehkä se näyttää suunnittelevan siinä jotain salaperäistä.

Psalminlaulaja on ottanut pelikaanin yksinäisyytensä vertauskuvaksi , psalmi kuvaa
kurjaa, joka on näännyksissä ja vuodattaa sydämensä Herralle. Niin saa jokainen itsensä avuttomaksi, yksinäiseksi tai sairaaksi itsensä tunteva tehdä :

Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.
(Ps 102:7)

Peltokana  https://fi.wikipedia.org/wiki/Aitokanat
Aitokanat, vanhalta nimeltään peltokanat
Peltopyy (Perdix perdix)
Daavid vertaa itseään peltokanaan jota jahdataan kun Saul vainosi häntä :
Niin, Israelin kuningas on lähtenyt liikkeelle etsimään yhtä kirppua, niinkuin ajetaan peltokanaa vuorilla. ( 1 Sam 26:20 )

Peltokanaa pyydystetään arabimaissa niin että se juoksutetaan uuvuksiin, lentäähän se ei jaksa , koska se on ruumiinrakenteeltaan siipiin nähden liian painava. Sitten se saadaan kiinni vaikka paljain käsin tai lyömällä kepillä. Ainoa keino paeta on juosta.
Saul vainosi Daavidia monta vuotta, ei ihme että hänelle tuli uupumuksen tunne.
Muistettakoon ettei Daavid vainonnut Saulia, koska hän kunnioitti sitä että Saul oli kuningas ja Herran voideltu.
Profeetta Jeremia vertaa vääryydellä saatua rikkautta :
Joka vääryydellä hankkii omaisuutta, on kuin peltopyy, joka hautoo vieraan linnun munia. Jo voimiensa päivinä hän menettää kaiken, ja lopulta hän on pelkkä narri. (Jer 17 : 11)
opin uutta suomalaiset tiesitkö poro on kesytetty peura Kesytetystä peurasta käytetään nimitystä poro.https://fi.wikipedia.org/wiki/Peura

Besoaariantilooppi (Antilope cervicapra)
Pässi

Raamatun eri painoksista johtuu käytetäänkö sanaa oinas vai pässi. Kun Herra antaa
siunauksen , myös kotieläimiä riittää ja kiitosuhreja :
Kedarin laumat kerätään sinun luoksesi, Nebajotin pässit ovat sinun, niitä uhrataan otollisina uhreina minun alttarillani. Niin minä kirkastan asumukseni loiston. ( Jes 60 : 6)
Nebajot oli Aabrahamin pojan Ismailin vanhin poika ja ismaelilainen ruhtinas. Petran kallioon hakatun kaupungin yhteydessä puhutaa nabatealaisista. Mahdollisesti nimi juontaa alkunsa Nebajotista. Nabatealaiset hallitsivat Petraa n 300 eKr - 600 jKr. Nabatealisten tiedetään olleen kauppiaskansaa Arabian niemimaalla ja pyrkineen levittäytymään Kuolleenmeren tienoille.
Ohessa mainitut pässit viittaavat kansan harjoitteen myös karjanhoitoa.

Hirundo rustica 14119.JPG
Suomessa pääskynen mielletään positiiviseksi linnuksi, koska vanha kansa laskee kesän alkavan pääskysen tulosta " Pääskysestä ei päivääkään " Se ilmestyy niihin aikoihin kun ilma on tarpeeksi lämmin, että saa hyönteisiä, hyttysiä ja kärpäsiä syödäkseen, joita se pyydystää lentämällä suu auki. Nopealiitoisena se onnistuu siinä.
Pääskynen on muuttolintu ja se tunnetaan myös Raamatun maissa. Psalmilaulaja on ottanut pääskysen kuvaamaan ihmistä, joka on löytänyt turvansa Herrasta :

Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani. (Ps 84 :4 )

Profeetta Jeremialla pääskynen ja muut muuttolinnut opettavat elämäntavallaan :
Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt. (Jer 8 :7 )
Ja jos kuvakieli ei mene perille Jesaja sanoo saman selväkielisesti :
Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! (Jes 55 :6)

ks myös Tervapääsky


Etelänlyhythäntäpäästäinen (Blarina carolinensis)

Etelänlyhythäntäpäästäinen (Blarina carolinensis)

Raamattu ei erikseen mainitse päästäistä. Ilmeisesti sitä pidettiin hiirenä, ja sitä pidettiin ominaisuuksiltaan saastaisiin eläimiin. Päästäinen on hyönteissyöjä ja Israelissa tiedetään olevan ainakin neljää eri lajia valkohammaspäästäistä ( pikkuisempi päästäinen, kaksivärinen päästäinen, savin päästäinen ja Ramonan päästäinen ) Päästäiset ovat hiiriä kömpelömpiä, mutta niiden etuna on pienuus.
Paino on n 4 g ja pituus kaikkineen 10 cm. Israelilaiset nimittävät sitä kuono-osan
muodon vuoksi "suipponokaksi " ( sharp nose)

Huuhkaja (Bubo bubo)
Huuhkaja (Bubo bubo)

Pöllöä on pidetty keskiajalla pidetty eräänä paholaisen lintuna , koska se kaihtaa valoa ja on yöeläin. Siihen liittyy näin ollen pimeys ja kuolema. Siihen liitetään myös yksinäisyys , valitus ja huonot uutiset, heprealaiset liittivät myös sokeuden.
Psalmilaulaja vertaa yksinäisyyttään :
Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa. ( Ps 102 : 7 )
Toisaalta sitä on pidetty viisauden lintuna ja kreikkalais-roomalaiset omistivat sen
epäjumala Athene/Minervalle. Erästä pöllölajia sanotaankin Minervan pällöksi.
Raamatussa pöllölajeista mainitaan sarvipöllö ja kissapöllö.
Pöllö mainitaan saastaisten, syötäväksi kelpaamattomien lintujen joukossa ( 3 Ms 11:
15 ja 5 Ms 14 : 16) Pöllöt itse eivät kaihda "saastaisten" eläinten syömistä sillä niiden ruokavalioon normaaleina aterioina kuuluvat hiiret ja pikkujyrsijät . Tosin karvat ne oksentavat palloina pois .
Tuomiojulistusten yhteydessä pöllöille ja huuhkajille annetaan pysyviksi asuinsijoiksi entiset remuavat kaupungit . Esimerkkinä tässä Edomin eli Esaun jälkeläisten rangaistus :

Edomin puroissa virtaa sula piki, rikiksi muuttuu sen sora, sen kamara on palavaa pikeä. Maa ei sammu yöllä eikä päivällä, siitä kohoaa savua lakkaamatta, polvesta polveen se pysyy asumattomana, ajasta aikaan se on kulkijaa vailla. Sen perivät siilit ja huuhkajat,korpit ja pöllöt majailevat siellä. Herra jännittää mittanuoran ja rakentaa autiuden, hän laskee luotilangan ja pystyttää tyhjyyden. (Jes 34 : 9 -11)

Raato
Kuvahaun tulos haulle kuollut eläin raato kuva


Katso kuvat! Ville löysi valtavan karhun lyyhistyneenä mättäälle ...

iltalehti.fi
Kuollut eläin on raato. Vihollista vastaan käytiin psykologista sotaa uhkaamalla jättää heidän kaatuneet soturinsa lintujen syötäviksi. Näin menetteli Daavidkin astuessaan Goljatia vastaan . Sotilaita halventavana käytettiin myös kuolleista sanaa raato :
"Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut. 46. Tänä päivänä Herra jättää sinut minun käsiini. Minä katkaisen kaulasi ja syötän sinut ja koko filistealaisten sotajoukon raadot taivaan linnuille ja villipedoille. Silloin koko maa saa tietää, että Israelilla on Jumala, (1 Sam 17:39)

Mefiboset ,Saulin pojanpoika ,joka oli rampa molemmista jaloistaan, tunsi itsensä kovin huonoksi kun Daavid halusi osoittaa hänelle laupeutta ja hänet pyydettiin hoviin
Daavid sanoi hänelle: "Älä pelkää, sillä minä teen sinulle laupeuden isäsi Joonatanin tähden, ja minä palautan sinulle isoisäsi Saulin kaiken maaomaisuuden, ja sinä saat aina aterioida minun pöydässäni."
Niin tämä kumarsi ja sanoi: "Mikä on palvelijasi, että sinä käännyt minunlaisenikoiranraadon puoleen?" (2 sam 9:7)
Sekä koira että raato olivat lain mukaan saastaisia, Mefiboset oli kovasti alamaissa. - mutta hän sai sittemmin syödä Daavidin pöydässä koko loppuikänsä.

Herra Jeesus sanoi:
Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat. (Matt 24 :28)
Hän totesi korppikotkien huolehtivan luonnon puhtaanapidosta, mutta samalla lausahdus oli vertauskuvaa, kuinka saastaiset asiat vetävät puoleensa muita saastaisia olentoja . Sekä raato että korppikotka olivat "saastaisia ", Raatojen syöminen oli saastaista kuten kaikki kuolleet eläimet ja ihmisetkin. Niiden kanssa tekemisissä ollut ihminenkin tuli saastaiseksi ja hänen oli puhdistauduttava.

Raavaskarja = nautakarja

Koiras
Kuningas Salomon hankki palatsiinsa ja sen tarhoihin sen ajan harvinaisuuksia. Niinpä pihalla sai tepastella riikinkukkokin :
Kerran kolmessa vuodessa Tarsiin-laivasto tuli ja toi kultaa ja hopeata, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja. (1 Kn 10:22)

Riikinkukolla on usein tapana levitellä näyttävää pyrstöään, jossa on silmiä muistuttavia kuvioita jotta mahdollinen vihollinen pelästyisi , toisaalta se esittelee omaa komeuttaan. Niinpä riikinkukkoa pidetäänkin symbolimaailmassa ylpeyden vertauskuvana.

Usein ylpeä ihminen rehvastelee näyttävyydellä ja aikaansaannoksillaan mutta on samalla sokea monille asioille. Hän ei osaa antaa kunniaa ja kiitosta Jumalalle, joka loppujen lopuksi on hänelle kaiken antanut, vaan kuvittelee itse omalla voimallaan ja taidollaan saaneensa kaiken aikaan.
Ruskea rotta.png
Rotta on "saastainen" jyrsijäeläin, joka syö viljavarastoja ja likaa niitä ulosteillaan. Joskus se on käynyt kehtoikäistenkin kimppuun ,mutta ihmiselle se vaarallinen myös siksi että se saattaa levittää yli 20 tappavaa tautia. Nykyään terveysviranomaiset - ainakin Suomessa - auttavat niitten hävittämisessä ja järjestävät "rottasotia".
Kaatopaikat ovat rottien lempiasuinpaikkoja, siksi kaatopaikat peitetään tietyin ajoin maalla. Suomessa terveysviranomaiset opastavat ja auttavat rottien hävittämisessä.

Kun filistealaiset ryöstivät Liiton arkin, heitä kohtasi vitsaus jonka seurauksena he palauttivat arkin ja antoivat samalla israelilaisille hyvityslahjaksi viisi kultaista
rottaa (joissakin käännöksissä puhutaan kultahiiristä)
"Filistealaisten päämiesten lukumäärän mukaan viisi kultaista paiseen kuvaa ja viisi kultaista rotan kuvaa, sillä sama vitsaus on kohdannut niin päämiehiänne kuin teitä kaikkia. Tehkää kuvat paiseistanne ja rotista, jotka hävittävät maatanne, ja antakaa ne Israelin Jumalalle osoittaaksenne, että t aivutte hänen tahtoonsa. Ehkä hän sitten nostaa raskaan kätensä teidän päältänne ja jumalienne ja maanne päältä. (1 Sam 6:4-6)
Mahdollisesti rotilla / hiirillä on ollut osuutensa Raamatussa mainittujen muittenkin äkillisten ruttotapausten leviämisessä.

Sanotaan rotan olevan niin älykäs, että osaa kaihtaa ansoja. Kerrotaan myös
että rotat olisivat kuljettaneet kananmunia sillä tavoin, että selällään oleva rotta pitää kiinni munasta ja toiset vetävät sitä hännästä.

"Rotat jättävät uppoavan laivan " on tunnettu sanonta. Ehkäpä ne aistivat laivan murtumisen tai myrskyn voimakkuuden. Sanontaa sovelletaan myös ihmisiin : kun asiat menevät huonosti, vastuuntunnottomat tai väärin menetelleet ovat ensimmäisinä poistumassa kuvioista. " Senkin rotta " on usein käytetty nimittely
kelvottamasti menetelleelle, petolliselle tai ilkeälle ihmiselle.

Kultasakaali Puolassa vuonna 2015.
Sakaali on koiran sukulainen ja on selvä lihan syöjä. Sen kokonaispituus on n 1 m ja paino 9 kg. Sen turkki on punervavan harmaa , poskissa ja kaulassa on hieman valkoista. Häntä on lyhyehkö, ei ylety maahan. Iltaisin ja öisin kuuluva ulvonta on tarkoitettu lauman keskinäiseen yhteyden pitoon. Sen elinalueet ovat lähellä vettä, asutusalueita ja viljelysmaita.. Lajia tavataan lähes koko Israelissa sekä muualla lämpimissä maissa.
Sakaalia pidetään ahneuden ja vallanhimon vertauskuvina. Kuitenkin Valitusvirsissä esitetään sakaalit parempi luonteisina kuin joitakin ihmisiä ja suorastaan esimerkkeinä verrattuna lapsensa hylkääviin äiteihin :

Sakaalitkin tarjoavat nisänsä, imettävät pentujaan. Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa kuin strutsi poikasensa.
Imeväisen kieli kuivuu janosta, tarttuu kitalakeen. Lapset pyytävät leipää, kukaan ei anna.(Val 4 :3-4 )

Nykyäidit kyllä ruokkivat lapsensa mutta antavatko he "sanan maitoa "tai "sanan leipää". Liian moni äiti unohtaa opettaa lapselleen Raamatun totuuksia tai viedä heitä paikkoihin, joissa lapsille opetetaan Raamatun totuuksia.

Job vertaa itseään tuskassaan sakaaliin, varmaankin valituksen, "ulinansa" takia :

Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua. Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet! (Job 30 :27)
Profeetta Miika käyttää samalla tavoin sakaalia valituksena vertauskuvana:
Minä valitan ja vaikeroin, vaellan avojaloin, säkkivaate lanteilla. Minä ulvon kuin sakaali, ääntelen kuin strutsi. (Miika 4 :1 )

Sodan jäänteitä olivat sakaalit usein korjaamassa pois
Tuho kohtaa ne, jotka vaanivat henkeäni: he joutuvat maan syvyyksiin. Heidät annetaan miekan saaliiksi, heistä tulee sakaalien ruokaa. (Ps 63 :10)

Luomakunta osaa kunnioittaa Herran tekoja , jopa sakaalit

Villieläimetkin kunnioittavat minua, sakaalit ja strutsit, koska olen tuonut vedet autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle antaakseni juotavaa kansalleni, valitulleni. (Jes 43 :20 )

Hyvin usein Jesajan ja Jeremian ennustuksissa tietyt eläimet edustavat autioksi tulemista ja jäämistä näiden eläinten haltuun. Yksi tällaisista eläimistä on sakaali
Sen tähden villikoirat ja sakaalit ottavat sen olinpaikakseen, strutsit sinne asettuvat. Mutta ihmisiä siellä ei asu enää koskaan, ( Jer 50 :39)
Egyptissä eläinhahmoja käytettiin kuvaamaan epäjumalia. Anubis-jumala, joka oli "haudan herra" ja balsamoinnin valvoja, kuvattiin sakaalipäisenä.


Salamanterit kuuluvat pyrstösammakoihin vaikka muistuttavat sisiliskoa. Ne elävät kostella maaperällä ja syövät pieniä selkärankaisia, ovat siis petoja. Joillakin lajeilla on ihossa myrkyllinen limakerros, josta esimerkiksi tulisalamanteri varoittaa kelta-musta värityksellään. Yleensä ne ovat pienikokoisia, mutta jättiläissalamanteri voi tulla 1,5 m kokoseksi. Suomessa salamanterilajeja on kaksi : vesilisko ja rupilisko..
Raamatussa ei mainita salamanteria, mutta se on otettu mukaan kristilliseen symbo-
liikkaan uskon vertauskuvana. Syynä siihen on keskiajalla ollut käsitys, että luultiin että se voi elää tulessa. Samalla se symboloi sielun puhdistusta kiirastulessa.

Common frog.jpg
Sammakko on veden ja kosteuden lähellä viihtyvä eläin. Naaras on isompi kuin koiras . Naaras voi laskea veteen 2000 munaa, joista sitten tulee toukkia eli nuijapäitä. Toukat syövät levää, mutta sammakoiksi tultuaan niille kelpaa etanat, metelijat, kotelot , ääritapauksissa muu lihakin. Talven ne viettävät horroksissa vararavinnon avulla.

Egyptin vitsauksista sammakojen tulo oli toinen vitsauksista. Ne täyttivät kaikki paikat, jopa taikinakaukaloista niitä löytyi ja faaraon makuuhuoneesta
Käske Aaronin ojentaa sauvansa kohti puroja, kanavia ja lammikoita ja kutsua sammakot esiin Egyptin vaivaksi." Aaron ojensi sauvansa kohti Egyptin vesiä, ja sammakot nousivat maalle ja peittivät alleen koko Egyptin. Mutta loitsijat tekivät samoin taioillaan ja nostattivat sammakoita esiin Egyptin vaivaksi.
Silloin farao kutsui luokseen Mooseksen ja Aaronin ja sanoi: "Rukoilkaa Herraa ottamaan sammakot pois minun ja kansani kimpusta, niin minä päästän kansanne uhraamaan Herralle." Mooses sanoi faraolle: "Suvaitse ilmoittaa minulle määräaika. Minä rukoilen sinun puolestasi sekä hoviväkesi ja kansasi puolesta, ja siihen määräaikaan mennessä sammakot häviävät kiusaamasta sinua ja tämän maan taloja, ja niitä jää vain Niiliin." Farao vastasi: "Huomiseen mennessä." Mooses sanoi: "Olkoon kuten sanot, jotta näkisit, ettei ole ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista. Sammakot lähtevät vaivaamasta sinua, palatsiasi, hovisi väkeä ja kansaasi, ja niitä jää vain Niiliin."
Mooses ja Aaron lähtivät faraon luota, ja Mooses rukoili ja pyysi Herraa ottamaan pois sammakot, jotka olivat faraon vaivana. Herra teki niin kuin Mooses pyysi, ja sammakotkuolivat taloista, pihoilta ja pelloilta. Vaikka niitä koottiin pois kasoittain, löyhkä täytti maan. Mutta kun farao näki, että vitsaus oli ohi, hän paadutti sydämensä ( 2 Ms 7 :25- 8:11 )
Jopa psalmissa muistetaan tätä
Hän lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä ( Ps 78 : 45)
Heidän maansa vilisi sammakoita, niitä oli jo kuninkaan palatsissakin.
(Ps 105 : 30)
Joku on ihmetellyt , että faarao ei halunnut irti sammakoista heti vaan vasta seuraavana päivänä.- Kertookohan se vertauskuvallisesti, että haluamme pitää kiinni häiriöhengistämme tai helmasynneistämme mahdollisimman pitkään...
Sammakot viihtyvät myös seisovan veden äärellä. Kun Pyhää Henkeä verrataan Elävään veteen, voidaan ajatella että "seisova vesi" on vanhaan pitäytyvää, kuollutta, sameaa, haisevaa ja täynnä limaa, sielun vihollisen hallussa olevaa aluetta. Joillakin sammakkolajeilla on ihollaan jopa myrkyllinen limakerros.
Ilmestyskirjassa saastaiset henget kuvataan sammakon näköisiksi
Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. (Ilm 16 :13 )
Muuan ystäväni on todennut että buddhalaisuuden henki on eräs sammakkohenki.

Sähkösovellutusten aikana sammakko on ansiokkaasti palvellut koe-eläimenä. Sen
ansiosta saatiin todistettua, että hermojärjestelmät perustuvat sähkösykäyksiin.
Kaukoidässä sammakko on kelpuutettu herkkupöytään: grillatut sammakonreidet
ovat käypää herkkua nykyäänkin.

Satyyri on taruolento jota ei Raamatussa mainita, mutta varsinkin 1000 ja 1100- luvuilla se oli hyvin tavallinen paholaista kuvaava symboli. Sillä on karvainen ruumis
pitkät korvat, sarvet päässä, suuret hampaat, pukin tai hevosen kaviot, häntä ja lepakon siivet. Joskus sillä on jaloissakin siivet, ja sen pään ympärille on piirretty nimbus, musta pilvimäinen kranssi kuvaamaan valtaa. Nykyäänkin pikkupiruja kuvataan sarvipäiksi ja hännällisiksi karvaolennoiksi.

Erinaceus europaeus (Linnaeus, 1758) crop.jpg
Siiliä on keskiajalla pidetty eräänä Kristus-symbolina. Senhän tiedetään käyvän menestyksellä myös käärmeen kimppuun. Toisaalta, kun sen piikit ovat pistäviä, sitä on esitetty myös vihan symbolina.
Raamatussa siili mainitaan Edomin tuomion ja tuhon yhteydessä, kun maa jää autioksi ja siili kavereineen perii sen :

Sen perivät siilit ja huuhkajat, korpit ja pöllöt majailevat siellä. Herra jännittää mittanuoran ja rakentaa autiuden, hän laskee luotilangan ja pystyttää tyhjyyden. (Jes 34:11 )
Eläimet asettuvat sinne suurin joukoin, villieläimet laumoittain. Siilit ja huuhkajat yöpyvät sortuneitten pylväitten seassa. (Sef 2:14)
(Huom :Joissain vanhemmissa käännöksissä on siilin paikalla ollut pelikaani)

Israelin maassa elää ainakin kolme eri siililajia :
- Pitkäkorva -siili rannikon hiekkaisilla alueilla sekä pohjois- ja länsiosassa Negevin erämaata. Se on noin 20 cm pitkä ja painaa n 200 g. Nimensä mukaan sillä pitkät korvat, jotka ovat kaljut.
- Etiopian siili on pituudeltaan 20 cm ja painoltaan 350 g. Se on, kuten siilit yleensäkin öisin liikuskeleva ja syö lähinnä hyönteisiä. Asuinpaikkoina sillä on Jordanin ja Aravan laaksot sekä Juudean ja Negevin erämaa.
-Itä-Eurooppalainen siili, jolla on lyhyet korvat ja tumma vatsan seutu. Ahdistettaessa se veetäytyy keräksi. Se oleskee Välimeren asutusalueilla sekä puolikuivilla alueilla.

Sus scrofa scrofa.jpg


Juutalaisille ja islaminuskoisille sika on saastainen eläin, jota ei pidä syödä. Mooses antoi siitä ohjeen :
Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi. 8. Näiden eläinten lihaa älkää syökö älkääkä koskeko niiden raatoihin, sillä ne ovat saastaisia. (3 Ms 11:17 )

Sama toistetaan 5 Ms 14 :8. Vanhana aikana lihantarkastusten puuttuessa sika levitti trikiinejä ihmisiin ja sen syömätavat eivät kelpaa esimerkiksi. Se syö ruokansa ahmimalla , sille kelpaa jopa teurasjätteet. -Keski-Euroopassa karjuille syötetään nykyäänkin niitä. Eikä sian rasvakaan mitään terveellistä ole. Sian itsensä jäänteitä
on tosin voitu käyttää lipeään yhdistettynä saippuan osa-aineena, mutta yleensä sikaa
on pidetty saastaisuuden , ahneuden ja synnin vertauskuvana, myös siveettömyyden vertauskuvana.

Danin alueella Pohjois- Israelissa kasvatettiin Jeesuksen aikana paljon sikoja. Tämä osoittaa Daanin heimon vieraantuneen jo hyvin kauas Mooseksesta, mikäli heitä siellä enää oli, kansaahan oli suurin osa viety pakkosiirtolaisuuteen jo 700 votta ennen Kristuksen syntymää. Tällä seudulla Jeesus paransi Gerasassa hautaluolissa
asuneen miehen :
Jeesus näet oli jo käskemässä saastaista henkeä lähtemään miehestä. "Mikä sinun nimesi on?" Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: "Legioona*, sillä meitä on monta." Henget pyysivät ja rukoilivat, ettei Jeesus ajaisi niitä pois siltä seudulta.
Lähistöllä oli vuoren rinteellä suuri sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta: "Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin." Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki.
Sikopaimenet lähtivät pakoon ja kertoivat kaikesta tästä kaupungissa ja kylissä. Ihmisiä lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut. (Mark 5 :8-14 )

Jo profeetta Jesajan aikana oli suurin osa kansasta luopunut palvelemasta Herraa,
joka moitti heitä Jesajan suulla :

kansaa, joka yhä uudelleen minut vihoittaa, joka alati minun silmieni edessä uhraa puutarhoissa ja polttaa suitsukkeita tiilialttareilla. He oleskelevat haudoissa ja yöpyvät kallionkoloissa, heille kelpaa ruoaksi sian liha, kelvotonta uhrilihaa he keittävät astioissaan. 5. He sanovat: "Varo itseäsi, älä koske minuun! Minä olen sinulle pyhä." (Jes 65 :3-5)

Te teurastatte härkiä, ja kohta taas tapatte ihmisiä, te uhraatte lampaan kuin taittaisitte koiralta niskan. Sian verta ovat teidän ruokauhrinne, pahan palvontaa teidän suitsutuksenne. Te olette valinneet omat tienne ja mieltyneet omiin iljetyksiinne, (Jes 66 :3-5 )

Jeesuksen Tuhlaajapoika-vertauksessa sikopaimenena olo oli pojan alennustilan, synnin ja saastaisuuden, sekä ulkoisen että sisäisen voimakas vertauskuva.

Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
"Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. . Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo.(Luuk 15 : 14-20)

Paitsi synnin vertauskuvana, sikaa on käytetty myös itse paholaisen vertauskuvana.
Kastealtaitten yhteydessä sika, kettu ym kuvaavat paholaista, jonka vallasta kaste
pelastaa.

Psalmissa 80 kuvataan vihollista villisiaksi joka kalvaa viinipuu -Israel
Miksi hajotit muurin sen ympäriltä, jätit rypäleet kulkijoiden riivittäviksi? Villisika kaluaa sen runkoa, kaikki metsän eläimet syövät sitä. (Ps 80 :13-14)


Erakko Antoniusta ( 251 - 356 ) on pidetty sikojen suojeluspyhimyksenä. Kuvissa on sialle pantu kello kaulaan. Tarina kertoo, että Antonius kuljeskeli pakanatemppelin raunioilla ja kilisytti kelloa ajaakseen pahat henget sieltä pois.
Armenialaisesta piispasta Blasiuksesta kerrotaan, että hän pelasti köyhän lesken ainoan sian joutumasta suden suuhun komentamalla sutta. Susi toi pikku possun takaisin, ja leski oli varsin onnellinen. Blasius eleli keisari Diokletianuksen aikaan. Kun häntä kuvattiin, hänelle annettin tunnukseksi käteen sian pää.

- "Sovinististi sika" tarkoittaa nykyään mieshenkilöä, jolla on ylimielinen asenne vähempiosaisia kohtaan ja joka häikäilemättä käyttää naisia ja tilanteita ja omaksi hyväkseen.
Mulperiperhonen eli silkkiperhonen
Chiang Mai-01.jpg
Silkkiä saadaan silkkiperhosen toukkien ympärilleen kehräämästä valkeasta kotelosta, jota keittämällä saadaan ohen ohut lanka kehrättävään muotoon.
Perhoset syövät ainoastaan mulperipuun lehtiä, niitten saanti on ensin varmistettava ennenkuin toukkia voidaan kasvattaa. Toukkien muodonmuutosta on joskus verrattu ylösnousemukseen.
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan sakkeuksesta:
- Silkkikangas on kaunista ja vahvaa, myös miellyttävää iholla. Silkki ei pala liekillä vaan sulaen , niinpä silkin aitouden voi helposti todeta pienellä kokeella. Silkkiä ei köyhillä ole ollut varaa ostaa, vaan sitä ovat rikkaat ja ylhäiset käyttäneet ja siitä on tullut ylellisyyden ja rikkauden vertauskuva. Se on ollut keksimisensä jälkeen myös arvokas kauppatavara. Kun Ilmestyskirjassa kuvataan lopunajan tapahtumia, kaupan käynnin kriisi on konkreettinen, ylellisyys tavaroita ei enää osteta:

"Maailman kauppamiehet itkevät ja surevat häntä, sillä enää ei kukaan osta heidän tavaroitaan: ei kultaa, hopeaa, jalokiviä eikä helmiä, ei pellavakangasta, ei purppurakangasta, ei silkkiä eikä helakanpunaisia kankaita, ei tuoksuvaa tuijapuuta, (Ilm 18:11-12 )

Silkin yhteydessä voimme kysyä : Missä meidän rikkautemme on ? Onko se ulkonaista ja katoavaa vai iankaikkista, joka perustuu Kristukseen, ristin kuolemaan, ylösnousemukseen ja perillisenä oloon.
Joissakin vanhoissa käännöksissa kertomuksessa Sakkeuksesta on käytetty sanaa
silkkiäispuu :
pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. 4. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi silkkiäispuuhun ( metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, (Luuk 19 :3-4)

Erilaisia simpukoita
Raamatussa eräs simpukankuorilaji on saanut erityisen ja pyhän tehtävän :
se on aineosana pyhässä suitsukkeessa :
Herra sanoi Moosekselle: "Kokoa hyväntuoksuisia aineita, mastiksipihkaa, kotilonkuorta ja galbaanihartsia, ota näitä tuoksuaineita sekä puhdasta suitsuketta samansuuruiset määrät. Tee niistä hyväntuoksuinen suitsukeseos, niin kuin ammattinsa taitaja sen tekee, suolalla jalostettu, puhdas, pyhä. Jauha osa siitä hienoksi ja pane sitä arkun eteen pyhäkkötelttaan, jossa saat kohdata minut. Pitäkää tätä suitsuketta erityisen pyhänä. Älkää koskaan valmistako muuhun käyttöön suitsuketta, jolla on sama koostumus. Pidä se yksin Herralle pyhitettynä. Jos joku tekee sellaista saadakseen itse nauttia sen tuoksusta, hänet hävitettäköön kansansa
(2 Ms 30:34-35 )

Vaikka simpukkan /kotilon sisältö häviääkin, kuori voi säilyä fossiilina erittäin pitkiä aikoja.- Vaikka kristityn ruumis on hauras, kuolee ja hajoaa , se mihin hänet on pantu turvaan, Kristukseen, kestää ikuisesti.
Kun simpukan kuoren sisälle pääsee hiekanmuru, se hiertää eläintä , niin selviäkseen kiusasta simpukka rupeaa erittämään sirun ympärille helmiäistä, josta aikaa myöten tulee kaunis ja arvokas lunnonhelmi. Helmeä onkin ajateltu kärsimyksen symboliksi.
Kun Kristus kärsi, Hänen kärsimyksensä tuotti tuotti kallisarvoisen aarteen koko ihmiskunnalle, pelastuksen, jonka jokainen joka uskoo Häneen, saa omakseen.
Jotkut ovat verranneet ihmissielua simpukkaan :
se on sulkeutunut kovan kuoren sisään, ja pienet hiekkajyvät, jotka pääsevät sisälle tuottavat kipua, mutta ajan myötä, kun sielu vihdoin avautuu , tuskasta
kääriytyneenä anteeksi antoon ja Jeesuksen hoidettavaksi, syntyy kallisarvoinen helmi. - Markku Ylipää kertoo : Simpukankuoret nostetiin Punaisenmeren syvyyksistä. Jokaisella meistä on elämämme syvyyksissä pimeitä hetkiä. Niitä tässä nostetaan. Voiteen sekoittaja murskaa voideseokseen kaiken sen, mitä simpukat ja meren syvyydet voivat elämässämme edustaa.".Suitsutuksen tuoksu on todella ainutlaatuinen, mutta se tarkoitettu Pyhän Jumalan edessä tuoksumaan
Neitsyt Mariaa on joskus verrattu simpukkaan, joka on kätkenyt kallisarvoisen helmen.
Kun Raamatussa mainitaan purppuraväri, sekin saadaan kotilosta, jonka nielussa on pari tippaa kellanvihreää väriainetta , joka auringon vaikutuksesta muuttuu ensin tummanvihreäksi, sitten tummansiniseksi ja lopulta hiukan punaiseen vivahtavaksi purppuraväriksi, jolla värjättyjä kankaita oli ainoastaan rikkailla varaa ostaa ja käyttää. -Kun profeetta Daniel selitti kuningas Belsassarille, mitä yhtäkki ilmestynyt käsi kirjoitti seinälle, hän ja palkkioksi purppaa ja muuta arvokasta :
Silloin Belsassar käski pukea Danielin purppuraan ja panna kultakäädyt hänen kaulaansa ja kuuluttaa, että hän saisi arvossa kolmantena hallita valtakuntaa.(Dan 5:29)
Vanhan Testamentin puolella purppura mainitaankin usein. Salomo käytti sitä palatsissaan, mutta myös temppelin verhoissa on purppuraa. Hänellä oli apuna mies nimeltä Hiram- Abin joka osasi valmistaa purppurakankaita ja verhoja .
Uudessa Testamentissa Jeesus maitsee vertauksessa :
Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.
(Luuk 16:19)
"Purppuraan puetut" tarkoittaakin rikkaita ja arvossa pidettyjä henkilöitä. Niin se mielletään kuninkaalliseksi väriksi. Kun Jeesusta piinattiin, Herodes puetutti Hänet purppuraviittaan.
Euroopan ensimmäisiä kristittyjä oli nainen, purppuranmyyjä Lydia.

Dugongeja (Dugong dugon)
Sireeni on imettäväinen, joka muistuttaa delfiiniä tai hyljettä virtaviivaisuudellaan. Sillä on suuri pää, mutta ei selvästi erotettavaa kaulaosaa. se on vaatimaton yksineläjä, jota on kaksi päälajia : maneetit ja merilehmät.
Sen eturaajat ovat evämaiset ja niillä se tarttuu ruokaansa, pohjan merileviin ja kasveihin. Alahuuli auttaa tarttumisessa. se on puolustuskyvytön ja hampaaton eläin, jonka heimosta joku alalaji on jo kuollut sukupuuttoon ihmisen takia. Sen liha muistuttaa naudanlihaa ja rasvan sanotaan olevan kuin voita. Se on helppo ja maukas saalis. Jos se haavoittuu, se ääntelee valittaen ja lajitoverit tulevat auttamaan..
Sireenin nahka oli erämaassa Ilmestysmajatemppelin yhtenä kerroksena. Siinä se tarkoitti ( Paul Keenen mukaan ) "Valvokaa hengellistä elämäänne". Sireenin nahan tuli peittää koko pyhäkköteltta.
Eläimen puolustuskyvyttömyys muistuttaa Jeesuksen ohjeesta :
Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. (Matt 5:39-40)

Eläin voisi edustaa luonteellaan rauhaa ja väkivallattomuutta, jotka ovat myös Kristuksen ominaisuuksia. Keskiajalla eläintä ei tunnettu kovinkaan hyvin, sillä sireenin saatettiin liittää jopa saastaisuus ja jumalattomuus, valvomisen vastakohdat.
- Mutta Herra itse oli antanut määräyksen, että sen nahkan tuli peittää puhäkköteltta..

Sirkka ks Heinäsirkka

Lacerta vivipara 1 (Marek Szczepanek).jpg
Sananlaskuissa sanotaan :
Sisiliskoa voit pitää käsissäsi, mutta se asustaa kuninkaanlinnoissa.
(Snl 30:28)
Eräissä käännöksissä on "voi tarttua ". Kristityihin voidaan tarttua - joko parjaamalla puheilla tai konkreettisesti fyysisesti tarttumalla, kiduttamalla tai vangitsemisella, mutta tämän mukaan hänen henkensä asuu uskon kautta taivaallisissa. Lohduttakoon meitä Raamatun Sana , että vaikka olisimmekin "sisilisko-kristittyjä", kun meitä vainotaan, päällämme on Kirkkauden Henki :
Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. (1 Piet 4:14)

Skorpioni

Skorpionit kuuluvat hämähäkkieläimiin ja niiden ruumis on kaksiosainen. Silmiä niillä on 8. Niillä on kaksi pihtijäsentä ja neljä jalkaparia. Häntäosassa on kaksi myrkkyrauhasta ja pistin. Erikoinen ilmiö on, että niiden kitiinikuori näyttää ultraviolettivalossa siniseltä, muutoin niiden väri vaihtelee tummanharmaasta vaalean ruskeaan Naaras hautoo munat sisällään poikasiksi, jotka synnytään pysyttelevät jonkin aikaa sen luona. Eläimenä se on vanha laji, esiintynyt jo silurikaudella.
Tunnetaan fossiili brontoscopio, joka on n metrin pituinen, mutta normaalisti niiden koko erilajeilla vaihtelee 1 - 18 cm.
Myrkyllisyytensä vuoksi se edustaa symbolimaailmassa pahaa ja demonisia voimia tai pahoja ihmisiä kuten oheisista Raamatun kohdistakin ilmenee :

Hän johdatti teidät suureen ja pelottavaan autiomaahan, joka on täynnä myrkkykäärmeitä ja skorpioneja. Mutta tuossa kuivassa ja vedettömässä maassa hän antoi veden virrata esiin kovasta kalliosta ja ruokki teitä mannalla
(5 Ms 8:15-16 )

Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskelläänkuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä - he ovat uppiniskaista kansaa. ( Hes 2:6 )

Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." (Luuk 10:19)

Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? (Luuk 11:11-12 )

Astrologian maailmasta, horoskooppien piirissä on tähtimerkki Skorpioni. Khimaira taas on mytologian puolella taruhirviö, jolla on häntänä skorpioonin pyrstö, ruumis vuohen , leijonan pää , joka syöksee tulta. Otuksen pikkuveli on manalan hirviökoira Kerberos.

Autruche male, réserve africaine de Sigean.jpg
Strutsi on suurikokoinen lintu, jolla on kyllä siivet, mutta se ei kykene lentämään. Sitä vastoin se juoksee pitkillä koivillaan jopa 70 km :n tuntinopeudella peräti puoli tuntia. Sen loikka voi olla 6-8 metriä ja sen potkuissakin on puhtia. Ei siis kannata ärsyttää sitä, potku voi tappaa aikuisen ihmisen. Sen muna painaa 1,3 - 1,5 kg
poikasella on kuoriutuessa kova työ potkia rikki 2 mm paksu kuori.
Strutsin sulkia käytetään yhä koristeina ja näyttävinä viuhkoina leyhyttämään ihoa kuumalla ilmalla. Strutsin sanotaan olevan tyhmä -sen aivot painavat 30-40 g- huonomuistinen ja vähät välittävän jälkikasvustaan. Niinpä valitusvirsissä surraan kansan huonoa käytöstä vertaamalla sitä strutsiin
Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa kuin strutsi poikasensa.
Val 4:3 )

Strutsin ääni ei varmaankaan ihastuta, koskapa profeetta Miika , surree kansansa tulevaa kohtaloa ja sanoo

Minä valitan ja vaikeroin, vaellan avojaloin, säkkivaate lanteilla. Minä ulvon kuin sakaali, ääntelen kuin strutsi. (Miika 1:8)

Vaikka strutsi onkin yksinkertainen eläin, se silti ymmärtää kunnioittaa Luojaansa :
Villieläimetkin kunnioittavat minua, sakaalit ja strutsit, koska olen tuonut vedet autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle Jes 43 :20

Ennen nykytieteitä ajateltiin strutsin olevan imettäväisen ja linnun välimuoto.
Afrikassa on sellainen käsitys, että strutsi illan tullen silmäilee muniaan. Tähän perustuen koptikirkoissa voi olla lamppujen välissä riippumassa strutsinmuna.
Sen ajatellan edustavan Jumalan silmää ; samoin kuin strutsi vahtii poikasiaan,
niin Jumalakin silmäilee seurakuntaa.
Joskus strutsia on pidetty Neitsyt Marian neitsyyden symbolina.

Susi

Susi on koransukuinen lihaa syövä petoeläin, joka saalistaa muita eläimiä. Susi on
n 1,3 m pitkä ja painaa 20 kg. Israelissa nykyisin susia on Golanin kukkuloilla ja Negevin autiomaassa, Juudean erämaassa ja Aravan laaksossa. Väriltään se on kellan harmaa . Israelin sudella on yläleuassa valkoista ja käpälän jäljestä näkyy, että kaksi suurinta varvasta on osittain kiinni toisissaan.- Venäjällä sudennahkaturkit tai hatut ovat pakkastalvina olleet paljon käytettyä tavaraa ; siellä myydään nykyäänkin niitä.

Raamatussa sutta on pidetty lampaiden suurena vihollisena. Jeremian vertauksessa paha paimen pötkii pakoon ja jättää laumansa suden armoille. Paimen on Raamatussa
kansanjohtajien ja pappien vertauskuva , jos he eivät pysy kuuliaisena Herralle,
heitä on verrattu susiin :
Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo minun kansani paimenille:
"Te olette hajottaneet laumani, päästäneet lampaani omille teilleen ettekä ole pitäneet niistä huolta! Mutta minä kyllä pidän huolen teistä: minä vaadin teidät tilille pahoista teoistanne.
"Sitten minä itse kokoan laumani rippeet kaikista maista, joihin olen lampaani karkottanut. Minä tuon lampaani takaisin laitumelleen, siellä ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. Minä annan niille paimenia, jotka huolehtivat niistä. Enää ne eivät pelkää eivätkä säiky eikä yksikään niistä joudu hukkaan, sanoo Herra."(Jer 23 :2-4)
Sen hallitusmiehet ovat ärjyviä leijonia, sen tuomarit hämärässä saalistavia susia - eivät jätä luutakaan aamuksi. (Sef 3:3)
Ominaisuuksistaan johtuen sutta on pidetty eräänä paholaissymboleista.. "Susi lammasten vaatteissa " tarkoittaa Jeesuksen vertauksissa teeskentelijää , joka esiintyy viattomana, mutta lopulta vahingoittaa pahasti uhriaan.

Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. (Matt 7 :15 )

Tulevaan messiaaniseen rauhan aikaan tapahtuu että suden luontokin muuttuu :Jesaja
ennustaa :
Silloin susi asuu karitsan kanssa. (Jes 11:6)
Jeremian kirjassa mainitaan että susi ja muut villieläimet ovat toteuttamassa tuomiota :
Siksi leijona tulee tiheiköstä ja lyö heidät kuoliaaksi, arojen susi raatelee heidät, pantteri väijyy heidän kaupunkejaan. Jokainen, joka tulee ulos portista, revitään palasiksi. Määrättömät ovat heidän syntinsä, lukemattomat kerrat he ovat luopuneet Herrasta! ( Jer 5:6)

Patriarkka Jaakob siunasi kuolemansa lähestyessä poikansa Benjaminin sanoen:
Benjamin on saalistava susi, aamuisin hänellä on aina syötävää, ja iltaisin hän jakaa saalista. (2 Ms 49 :27)
Tästä on koko heimo saanut tunnusmerkikseen suden. Jaakobin siunaus lienee myös
ennustusta jälkeläisten sotaisuudesta ja voitokkuudesta- sekä taipumuksesta väkivallan tekoihin.. Benjamin heimoon kuuluivat aikoinaan kuningas Saul ja apostoli Paavali , jota kuvataan ennen kääntymystä ja nimen vaihtoa näin:
Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan. (Apt 8 :3 )
Myöhemmin Paavali jakoi evankeliumia josta tuli paljon siunausta muille.

Legendojen maailmassa kerrotaan tarinaa Aachenin kaupungista, jossa katedraalin sisäänkäynnin luona on pronssinen susi muistona merkillisestä tapauksesta :
Kun katedraalia rakennettiin, oli kova pula rahasta. Silloin ilmestyi paholainen kulkijan hahmossa ja lupasi hankkia tarvittavan määrän rahaa sillä ehdolla, että
se saisi omakseen ensimmäisen olennon joka astuisi kirkkoon rakennuksen valmistuttua, "kaikkinen karvoineen, sieluineen ja ruumiineen ".- Työ tuli valmiiksi mutta vanhimmat olivat kauhuissaan annetusta ehdosta: Kuka astuisi sisälle ensimmäisenä.? Silloin tuli paikalle pieni pappi. Hän pyysi nähdäkseen tehdyn soppimuksen ja luki sen. Sitten hän sanoi : " Eihän tässä sanota, että sen pitäisi olla ihminen. Tuolla sisäänkäynnin luona on vasta kiinniotettu susi. Annetaan sen mennä
ensimmäisenä. " Niin tehtiin ja susi syöksyi sisälle kirkkoon. Ensi loikan jälkeen kuultiin kirkosta paholaismaista rääkynää ja näkymätön käsi tarttui suteen , mursi sen niskat ja heitti ukkosen jylistessä ja salamoidessa otuksen elottomana kirkon pilareiden juureen. kun ilma oli puhdistunut keltaisesta ja rikinkatkuisesta pilvestä,
pikku pappi astui kirkkoon krusifiksi kädessä... Paholainen oli saanut vaatimansa ja
kylä kirkkonsa.

Vaaksiainen (Tipulidae sp.)
Mooses ja Aaron olivat faaraon oli edessä :
Sitten Herra sanoi Moosekselle: "Sano Aaronille: 'Ojenna sauvasi ja lyö maan tomua, niin siitä tulee sääskiä koko Egyptin maahan'."
Ja he tekivät niin: Aaron ojensi kätensä ja sauvansa ja löi maan tomua; niin sääsket ahdistivat ihmisiä ja karjaa. Kaikki maan tomu muuttui sääskiksi koko Egyptin maassa. ( 2 Ms 8 :16-17)
(eräissä käännöksissä paarmat )
Jumala taivutteli faaraota päästämään israelilaiset pois Egyptin orjuudesta :
kaikki annetut vitsaukset olivat samalla taistelua Egyptin epäjumalia vastaan.
Tässä tapauksessa oli kyse RA-epäjumalasta, jonka piiriin hyttyset ja paarmat ja muut hyönteiset kuuluivat.
Kristillisessä symboliikassa hyönteiset ja ötökät ovat paholaisen eläimiä

Kivitamaani (Heterohyrax brucei)
Sanotaan tamaanien olevan norsuille läheistä sukua. Sitä tavataan laumoina vuorilla, niinpä sitä nimitään joskus "kalliomäyräksi".
tamaanit löytävät turvansa kallioista.(Ps 104:18)
-Kooltaan se on kuin isokokoinen kaniini, 30- 60 cm. Väriltään se on ruskeahko vatsanseutu on hieman vaaleampi. Yleisvaikutelma on "pyöreän pullea", mikä johtunee sen turkista. Tamaanien elintavat muistuttavat jyrsijöitä, mutta sillä on kaviot ja ruokailu näyttää märehtimiseltä. Sitä ei saa Mooseksen lain mukaan syödä
Tamaaneja on kolme päälajia : Raamatussa mainitut kalliotamaanit- jotka ovat kuulemma "sisäsiistejä". Kivitamaanit ovat näitä pienempiä ja silmän ympärillä on valkoista. Puutamaanit elävät puissa ja syövät hedelmiä ja lehtiä, liikkuvat enimmäkseen yöaikaan. Yleensä tamaaneista sanotaan, että niillä on yhteinen pentujen päivähoitojärjestelmä, jossa kaikki poikaset keräytyvät yhteen .
Sananlaskut asettaa sen esimerkiksi :
Tamaanit ovat pieniä ja mitättömiä, mutta pesänsä ne tekevät kallioon.
(Snl 30 :27)
Ihminen on heikko ja lankeava, hän voisi ottaa elämänsä perusturvaksi Kristus-kallion niinkuin tamaani vuorten kolot.

Apus apus -Barcelona, Spain-8 (1).jpg
Tervapääsky on hyvin nopeasti liitävä lintu, mutta sen jalat ovat melko avuttomat.
Tervapääskyn ääni on kuin pihinää
Minun ääneni vinkuu kuin tervapääskyn ääni, kyyhkysen tavoin minä valitan ja vaikerran. Minun silmäni väsyivät tähytessään korkeuteen. Herra, minä olen ahdingossa, auta minut siitä. (Jes 38:14)

Pääskystä on Eurooppalaisessa perinteessä nimitetty Marian linnuksi. Saksassa joka on etelämpänä Pohjoismaita, sen sanotaan tulevan 25.3, Marianpäivänä ja muuttavan pois hänen syntymäpäivänään .Suomess tulo on noin 18.5 ja lähtö 10.8. Saksassa vanha kansa luuli että se nukkui talviunta vedessä ja heräsi kevään tullessa. Siksi siellä sitä on pidetty eräänä kristus-symboleista. Itävallassa se on vertauskuvaa "tyytyväisyydestä köyhyydessä ". Pääskystä voisi hyvin pitää myös radiolähetyksen symbolina, joka "kulkee nopeasti maasta toiseen ilman jalkoja". Sanotaan, että tavallinen pääskynen vahvistaa pesänsä omalla syljellään eli suunsa tuotteella. Ihmiselämänkin pitää koossa ja vahvistaa "suun tuote ", Herran suusta lähtenyt sana.

Touka ei varsinaisesti ole erikseen mikään eläin vaan se on jonkin hyönteisen muodonmuutoksen eräs vaihe. Raamatussa on monta vertauskuvaa toukasta,
useimmiten, koska toukat aiheuttavat vahinkoja , ne on liitetty negatiivisiksi miellettyihin asioihin
Jesajan kirjassa toukka edustaa tuhoavaa elementtiä :
Heidän käy kuin vaatteen, jonka toukka kalvaa rikki, kuin villakankaan, jonka koi syö. Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti, minun pelastava armoni polvesta polveen. ( Jes 51 :8)
Jesajalla pilkkalaulussa Babylonin kuninkaasta ylellisyyden vastakohtana on toukkien
maailma :
Tuonelaan on syösty sinun loistosi ja mahtisi, sinun harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat vuoteena madot, sinun ylläsi peitteenä toukat. (Jes 14 :11-12 )
Jobin kirjassa toukka edustaa mitättömyyttä ja saastaisuutta:
Ei edes kuun loiste ole tahraton, taivaan tähdet eivät ole puhtaat hänen silmissään. Kuinka sitten ihminen, mato, Aadamin poika, tuo toukka?
(Job 25:6)
Elävä toukka ei kuitenkaan ole ikuisesti toukka : siitä voi tulla vaikka perhonen
jota voitaisiin pitää hyvällä syyllä ylösnousemuseläimenä.

Sen vanha suomenkielinen nimitys oli valkea tuonenkurki[2]
Tuonenkurki (kaulushaikara)  https://fi.wikipedia.org/wiki/Kattohaikara
Ciconia ciconia (aka).jpg
Kaulushaikara pesii keski-Euroopassa ihmisasuntojen lähelle ja monin paikoin
vanhojen savupiippujen päälle. Raamatussa siitä käytetään nimeä tuonenkurki ja
siellä se mainitaan yleensä tuomioennustusten yhteydessä .
Edomin perivät pelikaanit ja tuonenkurjet, kissapöllöt ja kaarneet asuvat siellä; ja hän vetää sen ylitse autiuden mittanuoran ja tyhjyyden luotilangan.
(Jes 34 :11)
Myös Assyyrian ja Niiniven entisille asuinsijoille tulevat villieläimet ja tuonenkurjet asustamaan. Mainittakoon että joissakin käännöksissä pelikaanien ja tuonenkurkien sijasta sanat on käännetty "siilit ja huuhkajat " (Jes 14 :2, Sef 2:14 )

Koiras
Varpunen on lintu joka on levinnyt joka puolelle maapalloa, olen nähnyt sitä Suomessa, Jerusalemissa ja Kiinassa. Se on ihmisten mielestä vähäpätöinen lintu,
siksi Jeesus on käyttänyt sitä esimerkkinä Jumalan huolenpidosta myös kakkia vähäisiä kohtaan :

Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset. (Matt 10 :29-31 )

Psalmilaulaja tuntee itsensä vähäiseksi, mutta olonsa kuitenkin turvallisesksi :
Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. (Ps 84 :4 )
Vasikka tarkoittaa eritoten sorkkaeläimiin kuuluvan naudan poikasta.
Kun kolme enkeliä vieraili Aabrahamin luona, hän teurastutti juottovasikan. Se olii sopivaa tarjottavaa arvovieraille. Mooseksen aikaan tuli sitten säädöksiä jotka koskivat vasikkaa. Lehmää ja vasikkaa ei saanut teurastaa samana päivänä eikä
keittää karitsaa emänsä maidossa. (5 Ms 14:21 )
Tämä sääntöä noudatetaan juutalaisessa ruokaperinteessä hyvin tarkasti : samalla aterialla ei saa olla lihaa ja maitotuotteita, lihan ja maidon nauttimisella tulee olla ainakin kuuden tunnin väli. Kosher-astiatkin erotetaan tarkasti erilleen.
Kanaanin maassa oli Baalin palvonta, ja israelilaiset sortuivat usein siihen. Jo erä-
maavaelluksen aikana kultaisen vasikan / sonnin palvonta oli tullut suureksi epä-
jumalanpalvelumenoksi, jolloin Mooses suuttui ja heitti lain taulut rikki.
Niinpä "kultainen vasikka " tarkoittaa epäjumalan palvelusta ja Jumalasta luopumista

Israelin kansaa on verrattu uppiniskaisuudessaan vikuroivaan vasikkaan :
Minä olen kauan kuullut Efraimin vaikertavan: "Sinä, Herra, olet kurittanut minua, olen saanut kuritusta kuin vikuroiva vasikka. Anna minun palata luoksesi, niin minä palaan, sillä sinä, Herra, olet minun Jumalani. Nyt minä käännyn ja kadun, minä käsitän nyt, mitä olen tehnyt, ja lyön rintaani. Suuri on häpeäni, nuoruudestani saakka olen sitä kantanut." Eikö Efraim ole minun rakas poikani, silmieni ilo? Vaikka puhunkin Efraimia vastaan, en voi häntä unohtaa. Minun sydämeni heltyy, en voi olla armahtamatta häntä, sanoo Herra. (Jer 31:18 )
Harhailevat vasikat ovat Jesajalla kuvaamassa tuomion seurausta :
Yksin jää linnoitettu kaupunki niin kuin heitteille jätetty laidun, hylätyksi kuin autiomaa. Siellä vasikat kulkevat laitumella, siellä ne oleilevat, kaluavat pensaat paljaiksi, ja kun oksat kuivettuvat risuiksi, naiset tulevat ja katkovat ne polttopuiksi. Se kansa hylkää viisauden. Siksi sen luoja ei sitä sääli,
hän, joka sen loi, ei sitä armahda. (Jes 27 :10)

Verijuotikas eli iilimato https://fi.wikipedia.org/wiki/Verijuotikas
Svømmende blodigle.JPG
Verijuotikas on "verenimijä" joka on yleinen ympäri maailmaa. maailmalla on noin 500 -700 tieteellisesti kuvattua lajia, mutta lajeja on noin 10000. Palestiinankin alueella sitä on monta lajia. Pituus vaihtelee 3 cm -12 cm. Uusin Perusta v 2007 löytynyt laji on kuitenkin vain alle puoli senttiä ja sillä on yksi leuka jossa on kokoon nähden 8 suurta hammasta.
Tavallisen juotikkaan ruumis on pehmeähkö, matomainen, harmaa pitkittäisjuovainen ja litteä. takapäässä on imukuppi. Suuaukossa on kolme sahateräistä hammasta, joilla se puhkaisee reiän saaliinsa ihoon ja imee itsensä kiinni verta imien. se tulee hyvin pulleaksi , nauttien kerrallaan noin 15 g. Tasalämpöisten veri on sen herkkua. Reilun aterian jälkeen se voi olla syämättä pitkän aikaa. Lääkinnällisest ( hirudoterapia) juotikasta on käytetty imemään verta pahaa verta ikenistä tai muista paikoista.
Sen sanotaan lieventävän nivelrikon oireita ja vähentävän jäykkyyttä.
Suomesta laji on hävinnyt vähiin, vain eteläosista sitä tavataan. Meillä tavallinen hevosjuotikas ei ime verta.
Suomalainen sananlasku sanoo " Verot verta juovat " . Symbolimaailmassa iilimatoa pidetään ahneen ihmisen vertauskuvana . Raamatussakin se yhdistetään ahneuteen .

Verenimijällä on kaksi tytärtä: Anna vielä! Anna vielä! Kolme on, jotka eivät kylläänsä saa, neljä, jotka eivät sano: "Jo riittää": 16. tuonela, hedelmätön kohtu, maa, joka ei saa kyllääns( Snl 30: 15)
Sama kohta eri vuoden painoksessa:
Verenimijällä on kaksi tytärtä, kumpikin vaatii: "Lisää! Lisää!" Kolme on alati kyltymätöntä, neljä, jotka eivät sano: "Jo riittää": 16. tuonela, hedelmätön kohtu, maa, joka janoaa sateenkin jälkeen, ja tuli, joka ei sano: "Jo riittää." (1992)

Viiriäinen on ruskean kirjava lintu jolla on silmäkulmassa pari valkeaa juovaa. Pituus on 18 cm ja siipien väli 32- 35 cm, Painoa sillä on 75 - 155 g. Sitä tarhataan nykyisin munien ja lihan vuoksi, vaikkei se ole kookas lintu. Se itse syö ruohon versoja ja siemeniä, myös matoja ja toukkia. Pesimispaikkana ovat peltoaukeat.
Viiriäisten yhteydessä Raamatun kohdat kertovat Jumalan huolenpidosta, mutta myös Hänen määräysvallastaan luomakunnassa, kun Hän käskee, linnut lentävät, tuuli puhaltaa.
"Minä olen kuullut israelilaisten napinan. Puhu heille ja sano: Iltahämärässä teillä on oleva lihaa syödäksenne, ja huomenna on teillä leipää yltäkyllin; niin te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne."
Ja illalla tuli viiriäisiä, ja ne peittivät leirin, ja aamulla laskeutui kastesumu leirin ympärille.(2 Ms 16: 12-13)
Sitten nousi Herran lähettämä tuuli. Se ajoi mereltä päin viiriäisiä ja painoi niitä leiriin sellaiset määrät, että niitä oli maassa kahden kyynärän paksuisena kerroksena, joka ulottui päivänmatkan verran leiristä joka suuntaan. Israelilaiset ryhtyivät kokoamaan viiriäisiä ja keräsivät niitä koko päivän ja yön ja koko seuraavankin päivän, ja vähitenkin kerännyt sai niitä kymmenen homer-mittaa. He levittivät niitä kuivumaan kaikkialle leirin ympärille.
(4 Ms 31-32)
He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä. Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata. (Ps 105 :40-41)
Lihattoman kauden jälkeen erämaassa rupesivat israelilaiset oikein ahnehtimaan näitä lintupaisteja että Herran viha syttyi heitä kohtaan.

Villieläimet

Raamatussa kehotetaan usein katsomaan mallia luomakunnasta. Messiaanisena aikana nyt vielä keskinäistä rauhaa häiritsevä sääntö "syö tai tule itse syödyksi" kumoutuu ja alkuperäinen tasapaino palautuu :
Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle. Villieläimetkin kunnioittavat minua, sakaalit ja strutsit, koska olen tuonut vedet autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle antaakseni juotavaa kansalleni, valitulleni. . Kansa, jonka olen luonut itseäni varten, on ylistävä minua (Jes 43 : 19-21 )

Villisika

Israelin alueella elää villisikalaji, jonka paino on n 100 kg ja pituus n 1,6 m. Se on
kaikkiruokainen kuten siat muutenkin, hedelmät ja viljat ja pikkueläimet kelpaavat sille. Se voi liikuskella sekä päivällä että yöllä. Se elää tiheiköissä Välimeren rannalla, ja Luoteis -Negevin erämaassa ja Jordanin laaksossa.Naaraalla on pienet torahampaat. Se on Mooseksen lain mukaan "saastainen eläin ".
Psalmi 80 on Israelin kansan hätärukousta, viiniköynnös on Israelin vertauskuva ja villikarju kuvaa vihollista :
Metsäkarju sitä jyrsii, ja kedon eläimet sitä syövät. (Ps 80 :14)

Muinaisessa Egyptissä Seteh eli Seth oli pahuuden epäjumala, jonka katsottiin vaikuttavan väkivallan, raivon ja vihan ja rikollisuuden ilmentymät. Sen tunnus oli
villisika. Kristillisessä perinteessä sika ja villisika ovat paholaisen vertauskuvia.

Belgiasta on peräisin vanha legenda ,jossa on antisemitistisiä piirteitä, mutta sillä yritetään samalla selittää miksi juutalaiset eivät syö sianlihaa, kansahan oli luku-
taidotonta eikä tuntenut Mooseksen lakia.:
Jotkut rabbit koettelivat Jeesusta epäillen Hänen kykyään tehdä ihmeitä. Eräs heistä sanoi toisille :
"Tuolla on tynnyri, minä ryömin sen alle. Kun hän tulee, kysykää häneltä pystyykö hän sanomaan mitä sen alla on". No , mies ryömi tynnyrin alle ja muut jäivät odottamaan Jeesuksen tuloa ja sanoivat sitten :
"Jos olet täydellinen profeetta, niin sano, mitä tuon tynnyrin alla on ?-
"Tynnyrin alla on sika " Jeesus vastasi. Kyselijät purskahtivat ivanauruun, mutta Pietari huomautti :
" Katsokaa nyt sentään, mitä siellä on."
Miehet katsoivat ja kauhistus - siellä makoili lihava sika. Miehet olivat kuin lyötyjä, heitä hävetti ja pelotti, kun näkivät tämän ihmeen. Se vaikutti niin että he antoivat kastaa itsensä. Siitä lähtien juutalaiset eivät ole syöneet sian läskiä. Tapausta on kuvattu Härbergan kirkon asehuoneen seinälle .

Hroch obojzivelny.jpg
Jobin kirjasta luemme :
Näetkö virtahevon? Minä olen sen tehnyt, niin kuin olen tehnyt sinut. Se syö ruohoa niin kuin lehmä, mutta näetkö, miten vahvat ovat sen lanteet, näetkö, miten voimakkaat ovat sen vatsan lihakset?Sen häntä on kuin setrin runko, reisien jänteet ovat kuin punottua köyttä. Luut ovat kuin pronssiputket, selkäranka on kuin rautaa. Se on Jumalan luomisteoista uljain, vain sen luoja voi sitä käskeä.Vuoret antavat sille ruokaa, metsän eläimet leikkivät sen lähellä. Lootuspensaan alla se makaa kaislojen keskellä, liejun kätköissä. Lootuspensaat suojaavat sitä, antavat sille varjonsa, rannan pajut sen ympäröivät. Se ei säiky, vaikka virta on väkevä, se lepää kaikessa rauhassa, vaikka vesi tunkeutuu suuhun. Kuka astuu sen silmien eteen? Kuka kiinnittää sen turpaan talutusrenkaan? (Job 40 : 15-24)
Suomenkielessä alkuperäinen Jobin kirjan sana on käännetty virtahevoksi, mutta ei liene onnistunut käännös.
Virtahevon tieteellinen nimi Hippotamus tarkoittaa "jokihevonen".Virtahepo on kyllä mahtavan kokoinen, 1,5 m korkea, painoltaan 1500 - 3200 kg . Avonainen kita on leveydeltään jopa 50 cm ja avautuu 150 asteen kulmaan. Se syö kasviksia 50kg päivässä. Sillä on mahtavat voimat, krokotiili jää toiseksi mittelössä.
Keskinäisissä kahinoissa lajikumppani voi saada surmansa. Sanotaan sen kuuluvan sorkkaeläimiin, ja ennen luultiin sen olevan sian sukulainen, mutta 1985 DNA tutkimusten mukaan se onkin sukua valaille.
Jobin kirjan kuvaus siitä on Jumalan luomistyön ihailua ja kunnioitusta.
ks myös Behemot

Vohla

Vohla on nuori vuohi, alle 6 kk ikäisiä sanotaan kileiksi. -Kuningas Saul arvosti karjaa niin paljon, että asetti sen Herran sanan edelle, vaikka kaikki oli käsketty tuhota , omaksi tuhokseen :
Paitsi Agagia, Saul ja hänen miehensä säästivät myös parhaat lampaat ja vuohet, härät ja lehmät, vohlat ja karitsat ja kaiken muun arvokkaan omaisuuden. Niitä he eivät halunneet tuhota, mutta kaiken arvottoman ja turhan he hävittivät.
Silloin Samuelille tuli tämä Herran sana: "Minä kadun, että tein Saulista kuninkaan, sillä hän on luopunut minusta eikä ole täyttänyt käskyäni."
( 1 Sam 15 :9)
Niinpä Herra hylkäsi Saulin koska
Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva. Kapinointi on noituuden vertainen synti, röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi. (1 Sam 15:22)

Tulevassa ihanuuden ajassa karja ja petoeläimet ovat rauhassa keskenään :
Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen,
(Jes 11: 4 )
Kun kuningas Joosia vietti pääsiäistä, uhrieläimiä, joita syötiin Jumalan kunniaksi
oli mahtavat määrät :
Josia antoi juhlaan kokoontuneelle kansalle omasta pienkarjastaan pääsiäisuhreiksikolmekymmentätuhatta karitsaa ja vohlaa, ja kuninkaan omaisuudesta annettiin myös kolmetuhatta nautaa.(2 Aik 35:7)

Irish Goat.jpg
Vuohi on ihmisen vanhin lypsettävä kotieläin.Vuohta on sanottu "köyhän miehen lehmäksi ", koska se tulee toimeen vähemmällä ravinnolla ja karuimmilla seuduilla. kuin lehmä. Rehunsa se märehtii. Hyvin lypsävä kuttu voi lypsää päivässä 5 kg maitoa, vuodessa noin 1000 - 1500 kg. Vuohenjuustoa sanotaan terveelliseski ja se sopii niillekin, joilla on lehmänmaitoallergia. Myös nahka ja karvat käytetään; pehmeä säämiskä on vuohesta peräisin ja vuohenkarvoista on tehty köysiä ja kankaita. Ihmisen parissa ollessaan vuohi on utelias ja seuraa kaipaava. Vuorivuohet ovat ketteriä kivikkoisessa maastossa. -
Israelin kansan sovituspäivään liittyy määräys:
Sitten hän ottakoon molemmat pukit ja pankoon ne seisomaan Herran eteen pyhäkköteltan oven luo. Hän heittäköön arpaa siitä, kumpi pukeista kuuluu Herralle ja kumpi Asaselille .Sen pukin, jonka arpa määrää Herralle, Aaron t uokoon esiin ja uhratkoon syntiuhriksi, mutta se pukki, jonka arpa määrää Asaselille, jätettäköön seisomaan elävänä Herran eteen. Sovitettavat synnit pantakoon sen kannettaviksi. Sitten se ajettakoon Asaselin luo autiomaahan. ( 3 Ms 16 :3 )
Tästä on tullut käsite " syntipukki", joksi syyllistä nimitetään.
Pyhäkkötelttaa kattavasta neljästä kerroksesta yksi oli tehty vuohenkarvoista. Joku on selittänyt sen kertovan Kristuksen profeetallisesta puolesta, olihan profeetta Eliaalla vaatteenaan vuohenkarvatalja. Myös Johannes Kastajalla oli vuohenkarvoista tehty
vaate; vuohenkarvar on karkeampaa kuin lampaanvilla.
Kuningas Daavidin puolisosta Miikalista kerrotaan että hän pelasti Daavidin hengen, auttamalla tämän ikkunasta pakoon ja rakentamalla vuoteeeseen vuohenkarvoista tehdyn verkon avulla hahmon, jotta sotilaat luulisivat Daavidin nukkuvan siinä.
Profeetta Danielin näyssä Ulai-joen rannalla pässi ja vuohipukki taistelivat keskenään ja vuohipukki tuli yhä mahtavammaksi .Enkeli selitti pässin tarkoittavan Meediaa ja vuohipukin Kreikkaa.- Nykyinen länsimainen kulttuuri juontaa tuolta ajalta Kreikan ja Rooman maailmasta.
Jeesus vertasi uskoviaan lampaisiin ja muita ihmisiä vuohiin kertoessaan viimeisestä tuomiosta :
Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. (Matt 25 : 31-34 )

Mahdollisesti tämä vertaus on alkuna sille, että sittemmin paholaiselle on kuvissa annettu vuohen sorkat ja sarvet ja vuohta itseään on pidetty sen eläimenä. No, ainakin vuohipukin väitetään haisevan pahalle.
Pohjoismaissa on ollut vuohen arvostusta, sillä ukkosenjumala Thorin sanottiin ajavan kahden vuohen vetämillä vaunuilla.
Suomalaisesessa jouluperinteessä 1800-luvulla joulupukki oli vuohi joka pantiin tuomaan lahjoja mutta sittemmin joulupukiksi on sanottu tontun pukuun pukeutunutta lahjojentuojaa, Ulkomailla joulupukki tunnetaan nimellä Isä Joulu (Father Christmas ) tai Venäjällä Jääukkona.(Dad Marosh) joilla ei ole tekemistä pukin kanssa.
Vuohilajeja on useita. Vuohieläimistä tutuin on kauris-nimen kantaja eurooppalainen vuorikauris eli alppikauris Hirvieläinten heimoon luokitetaan mm metsäkauris ja kiinanvesi-kauris. Vuohieäimille on ominaista että niillä on parta, myös naarailla..
Esimerkiksi kierteissarvivuohi-koiraalla se on hyvin näyttävä. Tätä vuohta sanotaan myös kierteissarvikauriiksi tai markhor-vuoheksi..Sen lähisukulainen on suorasarvimarkhor. Nämä lajit ovat uhanalaisia. Suomessa kotivuohikanta on melko
pieni ja kotimaisen vuohenjuuston saanti hankalaa.

Yölepakko ks lepakko
Amerikankorvayökkö (Corynorhinus townsendii)

Kuvittaja Henry Sumuvuori googlesta kuvat
kuvittaja sai yhteyden Riittaan ja haluan mainita missä Riitta on mukana kaikki lapset ja aikuiset https://www.visitparikkala.fi/aktiviteetit/lasten-raamattupuisto/
Toiminnan keskuspaikka, Lasten Raamattupuisto on Parikkalan Särkisalmen Kodintie 34 joka on n. 1,5 km Särkisalmen tienhaarasta. Melkonniementietä ...


Michael Jackson - Earth Song (Official Video) maan laulu



onko minun aloitettava youtube ? ei muuten pääse, olen miesten illoissa on ollut kyllä..
henry sumuvuori videot


Les liens ci-dessus sont pour l'internet, je ne suis pas responsable de leur contenu! 

yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä