lauantai 28. joulukuuta 2019

TÄRKEÄ TIEDOTUS BLOGINI VUODELTA 2020 ON SENSUROITU MM WURMBRANDIN ELOKUVA YM 40 BLOGIA OLI LIIAN VAARALLISTA. AUTTAAKO TÄMÄ ? MENE BLOGIN ALAREUNAAN KATSO KOHTAA UUDEMMAT TEKSTIT PAINA SIITÄ PÄÄSET? 2020 VUODELLE. VALITAN ETTÄ OLEMME TULLEET NIIN LÄHELLE ANTIKRISTUKSEN AIKAA MUTTA MYÖS JEESUKSEN TULEMISEN KOHDALLE.EN VOI KIRJOITTAA ENÄÄ TÄTÄ BLOGIA VUONNA 2021 SE SIITÄ EUROOPAN UNIONIN USKONNON VAPAUDESTA.

TEKIS MIELI SANOA RUMASTI 

VOIMA SE ON JOKA JYLLÄÄ JA MÄÄRÄÄ

 SANOTAAN ETELÄ-POHJANMAALLA.. YHDYN TÄHÄN

VÄHÄN TOISELLA TYYLILLÄKIN VOIS JOSKUS NÄILLE KADUN MIEHILLE SANOA...TYÖPAIKALLA AGNOSTIKOT JULISTELI  ELÄMÄN KATSOMUSTAAN. EIPÄ NIIHIN TYÖNANTAJA PUUTU
MINÄKIN SULJIN SUUNI, EN KÄYTTÄNYT TYÖNANTAJAN AIKAA PUOLUSTAUTUMISEEN JA JULISTAMISEEN  NIMITTÄIN SE KYLLÄ SITTEN HUOMATAAN, OLIS KYLLÄ OLLU MISTÄ ANTAA MUTTA KUN SE EI AUTA JOS JUMALA KUNNIOITTAA, AINA IHMISEN TAHTOA JOS ET HALUA ETTÄ JUMALA LÄHESTYY JA JÄÄT KYLLÄ VAILLE...MUTTA KYLLÄ TÄSSÄ MAASSA SAA IHMISET PUHUA JOS MINKÄLAISIA ELÄMÄNKATSOMUKSIA OLKOON NIIN MUTTA OLKOON KRISTITYLLÄKIN OIKEUS SIIHEN...KRISTITYT OLKAAMME TÄSSÄ FIKSUJA TEHDÄÄN TYÖ JA VAPAA AJALLA SITTEN SANOTAAN...PÄÄSTELEMPÄ TEILLE AGNOSTIKOISTAKIN PAHEMMILLE.




ESTÄ JEESUKSEN TULO...
JOS PYSTYT, IDIOOTTI.....SITÄ ON JO KERRAN YRITETTY 

                                                                                                        

Thank You - Jesus Army    

   

TÄSSÄ HÄN JOKA YRITTI...
 IHMISET EI USKO... SAAT SINÄKIN YRITTÄÄ JA HÄVIÄT...
Aiheeseen liittyvä kuva

 JA UUDESTAAN...  kohta koko Mailma ,NIINKUIN SE IDOOTTIKIN, TEKEE KUN PÄÄTÄÄN SEINÄÄN LYÖ...MUTTA MIEKKA HEILUI JA VERTA VUOSI.

AJATTELEN NÄITÄ HALLITUKSIA JA VALTOJA MAILMASSA  .....
KUNINKAAT, HALLITUKSET, PIILOVAIKUTTAJAT SEUROINEEN JA PÄÄSYVAATIMUKSINEEN.

SIINÄ ON MONENLAISIA KUVIA JENGEISTÄ MOOTTORIJENGIÄ,YM YM..
https://www.google.com/search?biw=1216&bih=527&tbm=isch&sxsrf=ACYBGNRQy7eGd1QrnLgjD8g76nkfplZ8Sg%3A1577606232331&sa=1&ei=WFwIXsLgE9Ggjgb3pYjwDQ&q=JENGIT&oq=JENGIT&gs_l=img.3..0l2j0i5i30j0i24l5j0i10i24j0i24.1079.4118..5532...0.0..3.205.1679.8j6j1......0....1..gws-wiz-img.....0..0i131.7EYkSUJpoNs&ved=0ahUKEwjC7MqYsdrmAhVRkMMKHfcSAt4Q4dUDCAc&uact=5

JA SITTEN IHAN TAVALLISIA ITSEPÄISIÄ OMAVOIMAISIA IHMISIÄ JOTKA ILMOITTAA MITÄ LIE KENELLEKKIN... KUINKA MITÄÄN EI OO JA MITÄÄN EI KUULEMMA TARVITSE...

MAILMAAN OLI ENNUSTETTU JEESUKSEN TULO JOPA MOOSES SANOO KIRJOISSAAN JOKA TULLUT ILMEISENÄ PERIMÄTIETONA ETTÄ NAINEN ON SYNNYTTÄVÄ ,LUPAUS JOKA RIKKI POLKISI VOIMALLAAN KÄÄRMEEN SE ON SAATANAN PÄÄN...

NIIN SE JOULUEVANKELIUMIKIN ON ERINLAINEN KUULIN SIITÄ SE OLI SODANJULISTUS TOINEN VOIMA SE VOIMA JOKA JYLLÄÄ, LÄHETTI TÄNNE IHMISHAHMOON SYNTYVÄNÄ UHRINA JUMALAN POJAN KUNINKAAN, PAPIN, ETTEI ENÄÄ TARVITTAISI MUUTA UHRIA KUIN USKO JA LUPA ANTAA TÄLLE LAHJALLE TULLA ELÄMÄÄN. MUTTA KOSKA PERKELE OLI VALLALLA NIINKUIN NYKYISINKIN...
JA IHMINEN YRITTI ESTÄÄ JEESUKSEN TULON... ONNISTUITKO ? LUULISITKÖ SINÄ ONNISTUVASI ..ET ONNISTU SORRY VAAN VOIMA ESTÄÄ SEN.

SINÄ SAISIT SELVILLE HÄN TULEE...AIVAN NIINKUIN NYKYISINKIN

Kuvahaun tulos haulle FOUND HERODES PICTURE

SINÄ JUONITTELISIT ON PÄÄSTÄVÄ EROON..TÄLLÄISESTA JEESUKSESTA..AIVAN NIINKUIN NYKYISINKIN VIELÄ JULISTAMALLA VANHANAIKAISEKSI YMS. MAILMAN PITÄÄ MENNÄ ILMAN JEESUSTA SELITYKSILLÄ...KÄYTÄT OMAA VALTAASI JOPA LASTEN TAPPAMISEEN...


Syyttömien joukkomurha, kun Herodes määräsi kaikkien alle 2-vuotiaiden poikien tappamisen Betlehemiin.  (Jbribeiro1 / Public Domain)

Syyttömien joukkomurha, kun Herodes määräsi kaikkien alle 2-vuotiaiden pikkulasten poikien tappamisen Betlehemiin. (Jbribeiro1 / Public Domain )
https://www.ancient-origins.net/history-famous-people/herod-0012600
TIETOA HERODEKSESTA MM.PUOLISONSA SURMA YMS

KOSKAPA SIELLÄ MISSÄ ON TODELLISET VOIMAT ON YLILUONNOLLISET TIEDOT....JOUTUI JUMALA LÄHETTÄMÄÄN HUOMIO...KILTIT ENKELIT...EI PUHUTAAN TAIVAAN SOTAJOUKOISTA...JA KOSKA LAPSEN TULI KASVAA JA TODISTAA MAILMALLE MISTÄ HÄN ON TULLUT JA MIKSI SEKÄ TODISTAA TAIVAAN ISÄSTÄ OLI SOTAJOUKKO OTETTAVA..HERÄTYS PAHVI....


8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."
16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.
18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.
19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.
20 Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.
21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
23 - niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" -
24 ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.
25 Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.

OLEN KUULLUT MUSLIMINKIN SANOVAN ETTEN VOI USKOA KUN JUMALA ON NIIN HEIKKO...TÄSSÄ ON PARADOKSI JEESUS TULI KYLLÄ HEIKOKSI MUSLIMINKIN SYNTIEN EDESTÄ MUTTA TOISAALTA VAIKKA TOISENKALTAISET IHMISET OLISI NIIN VÄKIVALTAISIA KUIN IKINÄ VOISI NIIN TUNTUU ETTÄ MIKÄÄN EI OLISI PYSTYNYT TULEMAAN ESTEEKSI KUNNES KAIKKI ON TÄYTETTY MITÄ OLI KIRJOITETTU JA ENNUSTETTU SITTEN VASTA JUMALA SALLI SYNTIEN TÄHDEN UHRATUN POIKANSA KUOLLA EI ENNEN ETTÄ..JOPA TAIVAAN SOTAJOUKOT ASIALLE JA JOOFEF JOKA HURSKASTELI AJATTELI LUISTAA VELVOLLISUUKSISTAAN NOSTAA KYTKINTÄ NIINKUIN SANONTA KUULUU.. EI ONNISTUNUT PITI OLLA MARIALLE AVUKSI JA ENKELIT SEURASIVAT ALITUISESTI...



KADULLA ON SANONTA VOIMA SE JOKA JYLLÄÄ.... YRITTÄKÄÄPÄ ESTÄÄ.... JEESUKSEN SANAT tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni...LUULEEKO JOKU JEESUKSEN VALEHTEVAN EI MILLOINKAAN...HÄN SANOI KAIKILLE PITÄÄ SAARNAAMATTAMAN EI KAIKKI KÄÄNNY MUTTA TODISTUKSEKSI IHMISET ON MAILMAN TAPPIIN AGNOSTIKKOJA JA TIKKOJA HAKKAA PÄÄTÄÄ SEINÄÄN AIVAN TURHAAN. AVARRU IHMINEN...


1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
1 (Ja hän sanoi opetuslapsillensa:) älkööt teidän sydämenne murheellinen olko; jos te uskotte Jumalan päälle, niin uskokaat myös minun päälleni.
2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
2 Minun Isäni huoneessa on monta asuinsiaa; jos ei niin olisi, niin minä sanoisin teille: minä menen valmistamaan teille siaa.
In my Father's house are many mansions: if it were not so , I would have told you. I go to prepare a place for you.
3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
3 Ja vaikka minä menen pois valmistamaan teille siaa, niin minä tulen jälleen ja otan teidät tyköni, että kussa minä olen, siellä pitää myös teidän oleman.
And if I go and prepare a place for you, I will come again, and receive you unto myself; that where I am, there ye may be also.

TÄSSÄ IHMISKUNNAN UUSI JEESUKSEN TULON ESTÄMISYRITYS..TEKEEKÖ NÄMÄ TIEDOT RAAMATUSTA KIELLETYN KIRJAN...

12 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
12 Ja ne kymmenen sarvea, jotkas näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka ei vielä valtakuntaa saaneet ole, mutta niinkuin kuninkaat saavat voiman yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
12 And the ten horns which thou sawest are ten kings, which have received no kingdom as yet; but receive power as kings one hour with the beast.
13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
13 Näillä on yksi neuvo, ja he antavat pedolle voimansa ja valtansa.
13 These have one mind, and shall give their power and strength unto the beast.
14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
14 Nämät sotivat Karitsan kanssa, ja Karitsa on heidät voittava; sillä hän on herrain' Herra, ja kuningasten Kuningas: ja ne, jotka hänen kanssansa ovat, kutsutut ja valitut ja uskolliset.
14 These shall make war with the Lamb, and the Lamb shall overcome them: for he is Lord of lords, and King of kings: and they that are with him are called, and chosen, and faithful.
15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
15 Ja hän sanoi minulle: vedet, jotkas näit, kussa portto istuu, ovat kansat ja joukot, ja pakanat ja kielet.
15 And he saith unto me, The waters which thou sawest, where the whore sitteth, are peoples, and multitudes, and nations, and tongues.
16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.
16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä pedossa näit, ne pitää porttoa vihaaman, ja pitää hänen hävittämän ja alastomaksi tekevän, ja heidän pitää syömän hänen lihansa, ja sen tulella polttavat.
16 And the ten horns which thou sawest upon the beast, these shall hate the whore, and shall make her desolate and naked, and shall eat her flesh, and burn her with fire.
17 Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.
17 Sillä Jumala on antanut heidän sydämeensä, että he hänen suosionsa jälkeen tekevät, ja että he sen yhdestä tahdosta tekevät, ja antavat valtakuntansa pedolle, siihenasti kuin Jumalan sanat täytetyksi tulevat.
17 For God hath put in their hearts to fulfil his will, and to agree, and give their kingdom unto the beast, until the words of God shall be fulfilled.
18 Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."
18 Ja vaimo, jonka sinä näit, on suuri kaupunki, jolla on valta maan kuningasten ylitse.
18 And the woman which thou sawest is that great city, which reigneth over the kings of the earth.


HYVÄÄ  JOULUN JATKOA JA UUTTAVUOTTA...2020..
KOVIEN SANOJEN TARKOITUS ON LYÖDÄ YLPEÄ SAVI HAJALLE JOTTA JUMALA VOI MUOKATA SELLAISEKSI SINUT SELLAISEKSI ASTIAKSI JOKA USKOO ...SAVENVALAJA MURSKAA KELVOTTOMAN ASTIAN MUSERTAA PAAKUT POIS JA MUOVAA UUDEN JOS MENI ENSIN PILALLE, YMMÄRRÄN KYLLÄ ET NÄE JUMALAA ELLEI JUMALA KUTSU SINÄKIN VOIT KUTSUA JUMALAA ANNA MINUN YMMÄRTÄÄ, ISÄ MEIDÄN RUKOUKSTA JA HUOKAILET HILJAKSEEN TIE LÖYTYY KYLLÄ.
NÄISTÄ BLOGEISTA EN HALUA RAHAA, EN KERÄÄ TÄLLÄ SITÄ



onko minun aloitettava youtube ? ei muuten pääse, olen miesten illoissa on ollut kyllä..
henry sumuvuori videot


Les liens ci-dessus sont pour l'internet, je ne suis pas responsable de leur contenu!
yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä

torstai 19. joulukuuta 2019

JUMALAN SANA MÄÄRITTÄÄ AIKATAULUT PYHÄ HENKI NE JÄRJESTI SANAAN , PYHÄ HENKI JÄRJESTÄÄ HUOMISEN VAIKUTTAJAT

1. SUOMESSA ( 7 +7+7  )...TÄÄLLÄ NYT ..Jumala kasvata ymmärrys..
 KANADASSA VUONNA 2017 MAALLIKOLLE JUMALAN ANTAMA YMMÄRRYS MITEN RAAMATULLA SELITETÄÄN RAAMATTUA.
RAAMATTUA..TOINEN MIES SANOO TÄMÄ MUUTTAA YMMÄRRYKSEN NIIN ..OLEN TÄTÄ HIUKAAN AIKAA JO KATSONUT..VAATII RAAMATTUUN MENOA JA PANEUTUMISTA.
77 7     7+7+7=21  vuoden lopun ajan raamatunkartta, ihmettellään yhdessä.


The HIDDEN End Time Story in the Gospel of John 

PIILOSSA OLEVA LOPUNAIKOJEN TARINA JOHANNAKSEN EVANKELIUMI..VIDEO ALKAA 1,41 MINUUTISTA.


KARTAT 2 KPL AUKEE..
https://drive.google.com/file/d/1WlaDbyD927_VvfCqSCgdzO_EQMvd6Anp/view

https://drive.google.com/file/d/1T2sHxWvjogCyCKZQX_oiaCKX7wT203EW/view


LÄHETIN ERÄÄLLÄ  MIELESTÄNI HYVÄLLE SEPPO AHOLLE
RAAMATUNOPETTAJALLE JOKA TUNTEE ILMESTYSKIRJAN SANOMAA PORVOOSSA VIESTISSÄ LUKEE EN TYRMÄÄ !! (IDEOLOGINEN AIVOPESU ON LIIKKEELLÄ 1 SINETIN VALKOISEN HEVOSEN VALLOITTAJA ON JO LIIKKEELLÄ). KUVAN LÄHETIN.

tuo video on tärkeä koska siinä puolustetaan raamatulla raamattu, ja mies tuo esille aluksi oli vaikeata ymmärtää ja vieläkin haen mutta se mitä raamatusta olen oppinut vahvistaa vain.. muista nämä Jaakob palveli 7 vuotta aika kevyesti sitten piti jo 7 vuotta jotta saa raakelin loppu 6-(7 )vuotta meni jotta sai karjaa. Abraham oli 86 vuotias tuli ismael meni 13 vuotta tuli lupaus ja 14 vuotta syntyi lupauksen poika iisak..Joosefin 7 + 7 ja huomautan ei se 7 ensimmäistä vuotta vain helppoa voi olla työtä teki lujasti vieraan vallan alla väärin puhua vain helposta...ei..Raamatun lukujen ja kartan avulla on olemassa morsiamen ylösotto, seurakunnan hääateria ylösnousemuksineen sitten vielä Jeesuksen paluu..

ME JOTKA NÄIMME SEPPO AHON RAAMATTU TUNTEJA mm DANIELIN KIRJASTA JA NIITÄ ON OLLUT USEITA OLEMME OLLEET VAIKUTTUNEITA.

NÄMÄ MITÄ NYT 2 VIDEOTA LAITAN OVAT ENGLANNIN KIELISIÄ. KARTTOJEN AVULLA VOIT KATSOA RAAMATTUA JA YMMÄRTÄÄ JUMALAN SANASTA JOPA AIKATAULUJA ANTEEKSI YESTHATRUE ..

Väistämätön aikajana! (paljastettu ja vahvistettu)

The Inevitable Timeline! (revealed and confirmed)




Or Free Printable book 8.5x11(BLACK and WHITE): https://drive.google.com/open?id=1Id_...

Free Printable book 8.5x11(FULL COLOUR): Opening END TIME Books, Understanding 14 Years https://drive.google.com/open?id=1ZtO...

Or if you'd like it in book form: http://www.lulu.com/shop/alain-dubreu...

Bible Program used: https://www.e-sword.net/

22.12.2019 KRIITTINEN OMA ARVIOINTINI...OTIN KARTAN JA TULOSTIN ...MISSÄ ON VIHANMALJAT ?  YSTÄVÄMME HÄNELLÄ ON PALJON VIDEOITA JOTEN HÄNELLÄ VOI OLLA SELVITYS OLIN PETTYNYT..SILLÄ ILMAN MUUTA  OKAY LÖYSIN NE OLE 1 KARTASSA MUTTA ON JÄLKIMMÄISESSÄ KARTASSA...NE PITÄÄ OLLÄ SILLÄ MITÄÄN EI SAA ILMESTYSKIRJASTA POISTAA TAI LISÄTÄ..JOTEN MUISTAKAAMME TÄMÄ. YMMÄRSIN NIIN ETTÄ ESIM MATTEUS PUHUU LUPAUKSISTA JUUTALAISILLE JA MUUT MARKUS JA LUUKAS PAKANOILLE ON ERI RYHMIÄ MM MORSIAN JOKA LÄHTEE NUKKUVA SEURAKUNTA JÄISI TÄNNE OSA KÄÄNTYY HERÄTYS PUHKEAISI YLÖSOTON JÄLKEEN LÄHINNÄ NIIN, ETTÄ OSA KIELTÄYTYY PEDONMERKISTÄ JA ANTAA ELÄMÄNSÄ JEESUKSELLE NE MESTATAAN...SITTEN NE JUUTALAISET SINETÖIDÄÄN JA SUOJELLAAN SILLÄ HEILLE ON LUPAUS MAANPÄÄLLE TULEVASTA VALTAKUNNASTA JOHON VOI YLHÄÄLTÄ YHTYÄ MYÖHEMMIN  TEMMATUTKIN...KRIITTINEN PITÄÄ ITSEKIN OLLA, ON SELVÄÄ DANIELIN VUOSIVIIKKO ON 70 JA KÄSITTÄÄ VAIN ( 1 ) = 7 VUODEN JAKSO, MUTTA TÄMÄ 777 EI ESTÄ SITÄ ,ETTÄ 7 VUODEN KELLO PYSÄHTYNYT ALKAA TIKITTÄÄ SITÄ ENNEN VAIN ON ELÄMÄÄ ENNEN SITÄ 7 VUODEN JAKSOAKIN. TERVEISIN HENRY PS.22.12.YÖLLÄ NÄIN PROFETAALISEN UNEN..

LOPUKSI MAHTAVA  UUSIN PUHE 
JORMA FINNILÄLTÄ.. HUOMISEN IHMISET OLETKO HUOMISEN VAIKUTTAJA....PUHUTTU KOTKASSA SOIHDUSSA...LINKKI TUOSSA OLE HYVÄ...YOUTUBEEN
https://www.youtube.com/watch?v=CKm2otJYCUk
TEEMME HYVIN KUN AUTAMME....
FI +358 40 410 5749 finnilajorma@gmail.com
JORMA KERTOO PROJEKTISTAAN TILANNUT SUOMESTA TELTAN JOKA MAKSAA 52 000 EUROA PAPUA UUSI-GUINEASSA ON MIES TEHNYT TYÖTÄ VUODESTA 1975 TUOSSA TODISTEET SIITÄ
https://jormafinnila.com/
TELTTA ON USKOSSA TILATTU RAHAA SIIHEN EI VIELÄ OLE.. VALITAN MINULLA EI OLE TILINUMEROA..SELVITÄN TARKEMMIN EN TIEDÄ MISSÄ VAIHEESSA ON HÄNELLÄ SE PROJEKTI.

Les liens ci-dessus sont pour l'internet, je ne suis pas responsable de leur contenu!

yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä 

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

EKSYTYS LUMOUS JUMALAN SALLIMAAKO ?

POISTA LUMOUS KUULET LAULUN JOSSA NAINEN SANOO POISTA LUMOUS JA HUUTAA MERCY, MERCY, MERCY...ARMOA..ARMOA..

MITÄ VOISI POHJOISKOREAN JOULULAHJA USALLE OLLA ?


                       Duffy - Mercy               

LENTOTUKIALUKSET KULKEE LÄHI-IDÄN JÄTTÄÄ ABRAHAM LINCOLN 220 PÄIVÄN JÄLKEEN TRUMAN LENTOTUKIALUS PUNAISELLA MERELLÄ.

KUVASSA ON TAIVAAN MERKKI JOKA ON SAMA KUIN LUMOUSVIDEOLLA..


OSITTAINEN AURINGON PIMENNYS NÄYTTÄISI OLEVAN LUMOUKSESSA 26.JOULUKUUTA...


MITEN OLLAKKAAN PERSIANLAHDEN POHJUKKA ON JUURI KUIN LUMOUSVIDEOLLA !

AIKATAULU JOSSA LENTOTUKIALUS KULKEE...


JOTTA YMMÄRRÄT...THAT YOU UNDERSTAND


VIERIIKÖ APPLE ELI OMENA....



NIITÄ TAIVAALLAKIN ON...


TRUMPIN VAAKUNA NÄKYY HEIKOSTI ON KEIHÄÄNKÄRKI..KUTEN KÄSI NYT ON..

SATTUU TAAS KUN ON ABRAHAM LINCOLN KENTTÄ JA NUMEROT NIIN PASSAA TAAS ...45 ON TRUMPIN PRES NUMERO JA TOISINPÄIN KUTEN MAILMA ON 54 MINÄKIN OLEN 54...PUOLIVUOTTA

KÄÄRMEENLUMOOJIEN MERKKEJÄ NÄYTTELEVÄT LENTOTUKIALUKSEN KANNELLA...KUKA POISTAISI LUMOUKSET ?

 JOS HALUAT KATSELLA MISTÄ NÄMÄ KUVAT...ENGLANTIA IF YOU WANT TO SEE MORE THIS LINK.LUMOUSVAROITUS...
https://www.youtube.com/watch?v=kruvRf7F6y0

PELOTTAAKO TUOLLAINEN LUMOUS PELOTTAA..
 OLEN PIKKUPOIKA SISÄLTÄNI.
 I AM LITTLE SCARY... I AM LITTLE BOY IN SIDE..

JEESUS MISSÄ SINÄ OLET ? JEESUS WERE ARE YOU ?

JOS TARVITSET ETTÄ RAKKAUS ON TOTTA TÄSSÄ...

Dolly Parton, Sia - Here I Am (Official Video)

https://www.bible.com/fi/bible/1745/ISA.54.FINRK
TÄÄLLÄ HYVIÄ LINKKEJÄ IHANILLE JA MAHTAVILLE RAAMATUN NAISILLE
TÄÄLLÄ EI EKSY
http://raamattupiiri.fi/ll.shtml?studies/naiset/nind.htm&i=3
Mailis Janatuinen 
YLLÄ OLEVASTA SINI/VALK. LINKISTÄ PÄÄSET SIVULLE OLE HYVÄ.
1.EEVA – KAIKEN ELÄVÄN ÄITI2.SAARA – USKONVANHURSKAUDEN SANKARITAR3.REBEKKA – VAHVA NAINEN JA HEIKOMPI MIES4.RAAKEL JA LEA – KAKSI NAISTA JA YKSI MIES5.MIRJAM – PROFEETTA JA NAISASIANAINEN6.RAHAB – ILOTYTTÖ SAA UUDEN ELÄMÄN7.DEBORA – NAINEN TAISTELIJANA8.RUUTIN KÄÄNTEENTEKEVÄ KOHTAAMINEN9.BATSEBA – KÖYHÄN AINOA KARITSA10.GOMER – KAHDESTI OSTETTU11.ESTER – ELÄMÄÄ SUUREMPI TEHTÄVÄ12.KAKSI HANNAA – LUOPUMISEN SIUNAUS:
Hanna, Elkanan vaimo
13.KAKSI HANNAA – LUOPUMISEN SIUNAUS:
Hanna, Penuelin tytär
14.MARIA – JUMALAN SYNNYTTÄJÄ15.MARIA – TUSKIEN ÄITI16.JEESUS JA NAISET17.NAISIA ALKUKIRKOSSA18.PAAVALI NAISTEN ASIALLA:
Priscilla ja muut Rooman seurakunnan naiset, Euodia & Syntyke
19.PAAVALI NAISTEN ASIALLA:
Paavalin opetus naisen paikasta seurakunnassa ja perheessä

Naiset aktivoituivat sosiaalisessa mediassa –Hurstien köyhäinapu sai päivässä useiden tuhansien lahjoitukset

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006346865.html katso kuva sinistä ja heikistä
– Näin dokumentin, jossa kerrottiin, että Sini Hursti on jatkanut toiminnanjohtajan isänsä Heikki Hurstin jälkeen
KUN PAINAT JOSTAIN LINKISTA SE 3 VAAKAVIIVAA TUO LISÄÄ INFOA TÄSSÄ MAILIKSEN JUTUSSA.
NÄISTÄ BLOGEISTA EN HALUA RAHAA, EN KERÄÄ TÄLLÄ SITÄ
Les liens ci-dessus sont pour l'internet, je ne suis pas responsable de leur contenu!
yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä 

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

UUDESTISYNTYMISEEN TARVITAAN DYNAAMISTA VOIMAA SAMASTA SANASTA TULEE DYNAMIITTI JONKA NOBEL KEKSI


Kuvahaun tulos haulle dynamiittipötkö

NOOAN PÄIVÄ 15.12.2019 VANHAMOISIO VANHATESTAMENTTI OLISI ALTTARI KIVISTÄ, PUUT LADOTTUNA PÄÄLLÄ OLISI LAMMAS UHRI SYNTIEN EDESTÄ.  NYT = UUSI TESTAMENTTI PAIMENILLE ILMESTYI ENKELIT  TULOSSA OLI UUSI UHRI EI TARVITSE LAMPAITA PAIMENIENKAAN ENÄÄ UHRATA...JEESUS LAPSENA TOKI SYNTYI MUTTA HÄNESTÄ TULI TODELLINEN UHRI MEIDÄN EDESTÄ SIKSI RISTI LOISTAA NYT MERKKINÄ..LAMMASUHRIT OVAT TARPEETTOMIA TÄNÄÄN..

Jumala ei unohda sua koskaan



http://tallikirkko.blogspot.com/2019/12/1512-19-klo-1300-nooan-paivan.html

Kuvahaun tulos haulle VANHAMOISIO RISTI
RISTI
JOKA ON JOILLEKKIN HULLUTUS MEILLE JUMALAN VOIMA..JOSSA SAAMME TUNNUSTAA KAHLEEMME JA KYVYTTÖMYYTEMME JA ODOTTAA JUMALAN DYNAMIITTIÄ....DYNAMIS ON SAMAA JUURTA OLEVA SANA KUN IHMINEN SAA JUMALAN VOIMAN...
.KERTOI NOBELIN KEHITTÄNEEN DYNAMIITIN JAKAA JOKA VUOSI NOBELEITA...https://fi.wikipedia.org/wiki/Alfred_Nobel#Dynamiitin_keksimiseen_liittyvi%C3%A4_tarinoita
PUHUJANA OLI SEPPO A. TESJOELTA TEKI MIELI SANOA JA SANOINKIN OLET YESJOELTA. PUHEEN JÄLKEEN ...KERRON OSIN VAIN MISTÄ PUHUI LYHYESTI SE OLI HUIKEAA RAAMATUSTA MUTTA KEVYEMMÄSTI LOPUSSA SITTEN..

JOUNI KERTOI JUONTAESSAAN VANHAA KIRJAA JOISTA HÄN PITÄÄ OLI MIELENKIINTOISIA KIRJOITUKSIA PISTI MERKILLE ERÄÄN SEIKAN HÄN KATSOI TUO KIRJOITUS OLI HYVÄ JA TUO KIRJOITUS KUKA ON KIRJOITTAJA ? HÄN PISTI MERKILLE SAMAN MIEHEN KIRJOITUKSET PUHUTTELIVAT KAIKKEIN ENITEN... MIEHEN NIMI OLI A..L.HEIDEMAN....MIES AIKAAN SAI HERÄTYSTÄ
Kuvahaun tulos haulle dynamiittipötköKuvahaun tulos haulle dynamiittipötkö
 MINNE MENI MUTTA TUNTUI ETTÄ OLI SITTEN LÄHDETTÄVÄ TAAS UUTEEN PAIKKAAN.

Kuvahaun tulos haulle arthur leopold heideman syntyi
https://maurikin.blogspot.com/2017/04/siirtolaispappi-arthur-leopold-heideman.html

Arthur Leopold Heideman (3. maaliskuuta 1862 Oulu – 28. marraskuuta 1928 CalumetMichiganYhdysvallat) oli lestadiolainen pappi.
Heideman vihittiin papiksi 1885 ja hän toimi pappina HollolassaLappeenrannassaLoviisassaIitissäSörnäisten vankilassaPorvoossaSysmässä ja Kivijärvellä. Vaasan hovioikeus tuomitsi Heidemanin 1890 vuodeksi viralta pantavaksi virkavirheistä ja kirkon oppien vastaisesta opetuksesta.[1]
Heideman oli naimisissa kirkkoherra F.P. Krankin tyttären Lempi Oihonna Heidemanin (o.s. Krank) kanssa. Heidän pojastaan Paulista tuli Amerikan lestadiolaisuuden tärkeä vaikuttajahenkilö. A.L. Heidemanin herätyssaarnojen ansiosta hänen appensa Krank kääntyi myös lestadiolaisuuteen.


Kuvahaun tulos haulle arthur leopold heideman syntyi

NÄMÄ NYT TÄSSÄ JOS LÖYDÄT A.L HEIDEMANIN KIRJOJA OSTA
SUOSITUS ON ANNETTU HERÄTTÄVIÄ .

SITTEN SEPPO AHO PUHEESEEN KERTOI OLLEEN NUORENA POIKANA ROVANIEMELLÄ KUULI ROVANIEMEN MARKKINOILTA ILMEISESTI USEAMMINKIN NIIN YMMÄRSIN ERÄÄN KERRAN KIINNOSTI NUORTA POIKAA MIKÄ METELIN AIKAAN SAA JA OSTI PILETIN TELTTAAN JOSSA ESIINTYI KAHLEKUNINGAS TIMO TUOMIVAARA OLI POLIISI JOKA PISTI KÄSIRAUDAT KÄTEEN SITTEN JALKARAUDAT LOPULTA MIES PISTETTIIN HULLUJEN HUONEESSA KÄYTETTÄVIIN PAKKOPAITAA JONKA POLIISI LUKITSI ABLOY LUKOLLA JA POLIISI NÄYTTI HÄNELLÄ ON AVAIN..SEPPO ISTUI ETUPENKISSÄ AJATTELI EI TUOSTA KYLLÄ SELVIÄ MILLÄÄN ..KERTOI SEPPO 5 MINUUTTIA KIERISKELI UIMAPUVUSSA PAKKOPAITAAN MENNYT TIMO JA VAPAUTUI...KAHLEISTA...


Kuvahaun tulos haulle kahlekuningas timo tuomivaara

25 VUOTTA MYÖHEMMIN TAPAHTUU NÄIN SEPPO MENEE TÄLLÄKERTAA HELLUNTAISEURAKUNNAN RUOVEDELLÄ OLEVAAN TILAISUUTEEN JOSSA PUHUU TIMO TUOMIVAARA..SEPPO ESITTELI OLI POIKASENA KATSOMASSA SINUA..TIMO SANOI ON 3 KAHLEET JOISTA EN VOINUT VAPAUTUA...NIISTÄ SEPPO PUHUI SYNTI OLI NRO  1 .KAHLE JA NÄYTTI KIRJOITUKSISTA MITEN JUMALA VAPAUTTAA MEIDÄT NIIN ETTÄ VAIKKA SE ASUU MEISSÄ KELPAAMME JUMALALLE...JOS VAIN JEESUKSEN UHRI KELPAA TAPAHTUU DYNAMIITTIÄ ELÄMÄSSÄSI...
mahtavia Jumalan naisia raamatussa linkki:
http://raamattupiiri.fi/ll.shtml?studies/naiset/nind.htm&i=3
onko minun aloitettava youtube ? ei muuten pääse, olen miesten illoissa on ollut kyllä..
henry sumuvuori videot


Les liens ci-dessus sont pour l'internet, je ne suis pas responsable de leur contenu!
yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä