torstai 30. maaliskuuta 2017

HERODES JA 2 VUODEN MUISTUTUS TÄMÄ ON MENNYT OHI SEURAKUNNAN NUKKUESSA Herod AND 2 YEAR CAUTION This has gone past the church as he slept

TÄHTI ON NÄKYNYT JÄLLEEN 2015 MIKSI VAIN HARVAT ÄLYÄÄ SE ON MERKKI MESSIAS TULEE ?
John Hagee "Star Of Bethlehem" June 2015 ONLY 1 MINUTE 

STAR IS EVIDENT IN AGAIN  2015 WHY ONLY FEW UNDERSTAND   it is a sign the Messiah comes?  


 2 VUODEN JAKSO MITÄ SIITÄ !????
vallanpitäjät ovat kiinnostuneitä miten mihin aikaan Messias syntyy...
HERODES SAI SELVILLE 0 EKR TÄHTI OLI NÄKYNYT 2 VUOTTA, AIVAN NIINKUIN NYTKIN 2015 ON TÄHTI NÄKYNYT TIETÄJÄT OVAT SEURAAMASSA TAIVAAN NÄYTELMIÄ MESSIAS TULEE VAIN NE JOTKA OVAT VALMIIT LÄHTEVÄT JERUSALEMISTA, SILLÄ MESSIAS EI TULE JERUSALEMIIN ENNENKUIN KANSA HUUTAA SIUNATTU OLKOON HÄN JOKA TULEE HERRAN NIMEEN. JEESUS LAPSI SELVISI ENSIMMÄISESTÄ HERODEKSEN VÄIJYTYKSESTÄ PAKENEMALLA EGYPTIIN VANHEMPIEN SUOJISSA, TOISESSA VÄIJYTYKSESSÄ OPETUSLAPSET SANOO LÄHDE POIS TÄÄLTÄ SILLÄ HERODES TAHTOO TAPPAA SINUT..JEESUS SANOI HEILLE: SANOKAA SILLE KETULLE : TÄNÄÄN JA HUOMENNA MINÄ AJAN ULOS RIIVAAJIA JA PARANNAN SAIRAITA JA KOLMANTENA PÄIVÄNÄ MINÄ SAAN TYÖNI PÄÄTÖKSEEN (LUUKAS 13:31)

TWO-YEAR PERIOD OF WHAT ABOUT THAT  ! ????


the rulers are interested in how what time the Messiah born ...
Herod found out 0 EDF STAR WAS EVIDENT IN 2 YEARS, just as now in 2015 is a star EVIDENT the magicians HAVE FOLLOWED BY MASS OF HEAVEN Plays MESSIAH COMES ONLY THOSE WHO HAVE FINISHED LEAVING JERUSALEM IN AS THE MESSIAH NOT COME TO JERUSALEM BEFORE PEOPLE SCREAM Blessed is HE WHO COMES name of the Lord. JESUS CHILD survived the initial ambush in the days of Herod by fleeing to Egypt THE PROTECTION OF PARENTS, THE SECOND ambushed TEACHING CHILDREN SAYS Get out of here, for Herod wants to kill SINUT..JEESUS said to them, tell that fox, TODAY AND TOMORROW I cast out demons and heal the sick, and the third day I I shall be (Luke 13:31)



LOOK miraculous GOD TAKE LAEYER man...DO THIS KATSO IHME JUMALA OTTI LAKI MIEHEN TÄHÄN...THERE IS VIDEO DOWN... 


WHEN we saw the Betlem STAR?
MILLOIN NÄIMME BETLEMIN TÄHDEN ?
3 kertaa historiassa viimeisin 2015, 3 time in history last one 2015
HAPPEN SO IF YOU DONT KNOW TIME NOW !

 
BIG BEN..
TheHumbleHorse      TheHumbleHorse  FROM ENGLAND SAY..  
Yeah, 100% This IS truly a SIGN from God, it is!! It IS!!!! IT’S EPIC!!!!?????? THE BETHLEHEM STAR!!!!! June 30th 2015! Which is TUESDAY!!! (Nice Day for a Wedding??) 176 Days from the Big Cross in the HEAVENS!!!! … (Jan 5th 2015) 176th Verse of the BIBLE (Genesis) is when God shuts the door of Noahs ARK 176th Verse of REVELATION is when the Two Witnesses ARRIVE 176 verses in PSALM 119 right in the MIDDLE 176 is the FULL Value of TORAH And all at a ‘BETHLEHEM’ STAR in the EAST…. C’mon… WHAT were WE looking for???????????? IF That’s NOT a sign from GOD, then I’m gonna FALL OFF my CHAIR???? 100% THAT’S A SIGN!! But can I GUARANTEE 100% that this is the RAPTURE?????? NOPE!

https://www.youtube.com/watch?v=zyGs-8--vms&t=5s ONE VIDEO WHAT HUMBLE HORSE HAS SEEN HE SAY SO..I THANK YOU HUMBLE HORSE ENGLISH GOSPEL KNIGHT. HUMBLE REMEMBER THIS 2 YEARS LIKE HERODES ASK.. ITS COMING...HUMBLE...


TÄMÄ SISAR NÄKI KELLO ON JUMALAN TAULULLA JO 2 MINUUTTIA
VAILLE KESKIPÄIVÄN TAI KESKIYÖN.. ON SEN JÄLKEEN RUKOILLUT
MITÄ 2 MINUUTTIA TARKOITTAA JUMALAN KELLOSSA ?
              This sister SAW WATCH GOD score of only 2 minutes
               Without Midday MIDNIGHT .. OR IS AFTER prayed
               WHAT TO 2 MINUTES OF GOD WATCH MEAN



2000 EKR
ABRAM=ABRAHAM NÄKI TÄHTIÄ JA ARVELLAAN NÄHNEEN MYÖS TÄMÄN , KOSKA SAI LUPAUKSIA.
 MYÖHEMMIN IISAK SAA JAAKOBIN JOKA SIUNAA 12 POIKAA VAIN 1 POIKA SAA LUPAUKSEN MESSIAASTA.

ABRAM = ABRAHAM SAW STARS AND ALSO had seen, less is believed that because the get promises.
  LATER ISAAC JACOB who blesses his 12 sons 1 ONLY get SON OF PROMISE the Messiah.

1 moos 49                    1 genesis 49
 1.Sitten Jaakob kutsui poikansa ja sanoi: "Kokoontukaa, niin minä
ilmoitan teille, 
mitä teille päivien lopulla tapahtuu.

Then Jacob called his sons and said: "Gather yourselves together, that I may
I will inform you,
what the end of days will happen to you.

WHO boys receive the lion's PROMISE?
KUKA POJISTA SAA LEIJONAN LUPAUKSEN ? 

8. Juuda, sinua sinun veljesi ylistävät; sinun kätesi on vihollistesi niskassa, sinua kumartavat isäsi pojat. 
9. Juuda on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona - kuka uskaltaa häntä häiritä? 
10. Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat. 
11. Hän sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä; viittansa rypäleen veressä. 
12. Hänen silmänsä ovat viinistä sameat, hänen hampaansa valkeat maidosta. 

8. Judah, thy brethren praise thee; Your hand is at the neck of your enemies, you will worship the father's sons.
9. Judah is a young lion; prey, my son, risen. He has settled down, he couched as a lion, like a lioness - who dares disturb him?
10. The scepter shall not depart from Judah, nor a lawgiver from between his feet, until he whom it belongs and the obedience of the nations will come.
11. Binding his foal to the wine tree, vine and his ass's colt; He washes his clothes in wine; the blood of grapes.
12. His eyes are blurred with wine, his teeth white with milk.



Kuvahaun tulos haulle ISRAEL 12 CHILDRENS AREAS MAP
Because the Prophet Micah lived? ABOUT MANY YEARS BEFORE BEGINNING FOR THE DESCENT E = = TIME BEFORE A DECLINE IN A START =

KOSKA PROFEETTA MIIKA ELI ? NOIN MONTA VUOTTA ENNEN AJAN LASKUN ALKUA E=ENNEN A=AJANLASKU  A=ALKU

He lived and affected over the next kings of Judah:
Hän eli ja vaikutti seuraavien Juudan kuninkaiden aikana: Jootam (Yotam, 742–735 eaa.), Ahas (Ahaz, 735–715 eaa.), Hiskia (Hizqiyah, 715–687 eaa.).


Miika 5:2 (5:1) Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.
Micah 5: 2 (5: 1) But thou, Bethlehem Ephratah, though thou be little among the thousands of Judah, from you to me will be the one who is to be ruler in Israel, whose origin is from of old, from everlasting.

 2 VUODEN TAKAA NÄKYI TÄHTI SITTEN SYNTYI... KUTEN NYT
  BEHIND 2 YEAR STAR WAS AND THEN BORN..LIKE NOW 

0 EKR ajanlaskumme alkaa the time period begins

Betlehemin tähti tieteellisesti todistettu
i  recommend          video           suosittelen tätä 
The Star of Bethlehem Scientifically Proven

Lawyer ADVENTURE WITH CHRISTMAS LIGHTS LED TO THIS
LAKIMIEHEN SEIKKAILUJOULUVALOJEN KANSSA JOHTI TÄHÄN
I SAY GOD CHOOSE THIS MEN... THIS I SAY TO YOU
JUMALA VALITSI TÄMÄN MIEHEN TÄHÄN 
LAKIMIES ON AINA LAKIMIES
Lawyer ALWAYS Lawyer


2 YEARS IS IMPORTANT 2 VUOTTA ON TÄRKEÄ MUISTUTUS

WHY MIKSI

Map of Twelve Tribes of Israel in Canaan


Matthew 2King James Version (KJV)

Now when Jesus was born in Bethlehem of Judaea in the days of Herod the king, behold, there came wise men from the east to Jerusalem,
Saying, Where is he that is born King of the Jews? for we have seen his star in the east, and are come to worship him.
When Herod the king had heard these things, he was troubled, and all Jerusalem with him.
And when he had gathered all the chief priests and scribes of the people together, he demanded of them where Christ should be born.
And they said unto him, In Bethlehem of Judaea: for thus it is written by the prophet,
And thou Bethlehem, in the land of Juda, art not the least among the princes of Juda: for out of thee shall come a Governor, that shall rule my people Israel.
Then Herod, when he had privily called the wise men, enquired of them diligently what time the star appeared.
And he sent them to Bethlehem, and said, Go and search diligently for the young child; and when ye have found him, bring me word again, that I may come and worship him also.
When they had heard the king, they departed; and, lo, the star, which they saw in the east, went before them, till it came and stood over where the young child was.
10 When they saw the star, they rejoiced with exceeding great joy.
11 And when they were come into the house, they saw the young child with Mary his mother, and fell down, and worshipped him: and when they had opened their treasures, they presented unto him gifts; gold, and frankincense and myrrh.
12 And being warned of God in a dream that they should not return to Herod, they departed into their own country another way.
13 And when they were departed, behold, the angel of the Lord appeareth to Joseph in a dream, saying, Arise, and take the young child and his mother, and flee into Egypt, and be thou there until I bring thee word: for Herod will seek the young child to destroy him.
14 When he arose, he took the young child and his mother by night, and departed into Egypt:
15 And was there until the death of Herod: that it might be fulfilled which was spoken of the Lord by the prophet, saying, Out of Egypt have I called my son.
16 Then Herod, when he saw that he was mocked of the wise men, was exceeding wroth, and sent forth, and slew all the children that were in Bethlehem, and in all the coasts thereof, from two years old and under, according to the time which he had diligently inquired of the wise men.
17 Then was fulfilled that which was spoken by Jeremiah the prophet, saying,
18 In Rama was there a voice heard, lamentation, and weeping, and great mourning, Rachel weeping for her children, and would not be comforted, because they are not.
19 But when Herod was dead, behold, an angel of the Lord appeareth in a dream to Joseph in Egypt,
20 Saying, Arise, and take the young child and his mother, and go into the land of Israel: for they are dead which sought the young child's life.
21 And he arose, and took the young child and his mother, and came into the land of Israel.
22 But when he heard that Archelaus did reign in Judaea in the room of his father Herod, he was afraid to go thither: notwithstanding, being warned of God in a dream, he turned aside into the parts of Galilee:
23 And he came and dwelt in a city called Nazareth: that it might be fulfilled which was spoken by the prophets, He shall be called a Nazarene.


MATTEUS 2

1. Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, 
2. ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan." 
3. Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan. 
4. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä. 
5. He sanoivat hänelle: "Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: 
6. 'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia'." 

ASKING...WHAT IS THIS..
7. Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt. 
8. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: "Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan". 
9. Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen. 
10. Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti. 
11. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. 
12. Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa. 
13. Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet". 
14. Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin. 
15. Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani". 
KILLING JUDEA AREA BECAUSE THERE COME KINGS
 AND BETLEHEM IS JUDEA LION AREA..


16. Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut. 
17. Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: 
18. "Ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku; Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole"

19. Mutta kun Herodes oli kuollut, niin katso, Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille Egyptissä 
20. ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja mene Israelin maahan, sillä ne ovat kuolleet, jotka väijyivät lapsen henkeä". 
21. Niin hän nousi, otti lapsen ja hänen äitinsä ja meni Israelin maahan. 
22. Mutta kun hän kuuli, että Arkelaus hallitsi Juudeaa isänsä Herodeksen jälkeen, niin hän pelkäsi mennä sinne. Ja hän sai unessa Jumalalta käskyn ja lähti Galilean alueelle. 
23. Ja sinne tultuaan hän asettui asumaan kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret; että kävisi toteen, mikä profeettain kautta on puhuttu: "Hän on kutsuttava Nasaretilaiseksi".


THE CHURCH AND SLEEP EVER SAW 2015 showed the same sensation of Bethlehem CALLED.
SEURAKUNTA NÄKI  JA NUKKUU YHÄ 2015 NÄKYI SAMA BETLEHEMIN TÄHDEKSI KUTSUTTU VENUKSEN
2015

USKO POIS SE SE OLI !

 
2 YEARS IS PERIOD NOW IS MESSIAS COMING AGAIN !
 2 VUOTTA ON PERIODI KUN TULEE MIKÄ ?
TULEEKO MESSIAS JÄLLEEN..!!

THIS COME ECAXTLY ....AGAIN LOOK WHAT PLANET LION ...LION COMES LION COMES AND KING JUPITER ..KING ..KING..

Tämä teille ECAXTLY .... uudelleen katso mitä PLANEETTA LION ... LION TULEE leijona tulee ja King JUPITERIN ..KING ..KING ..

SISÄÄNKÄYNTI NEITSYEEN 20.11.2016
ULOSKÄYNTI NEITSYESTÄ SYNNYTYS 9.9.2017
TÄYTTYMYS ILMESTYSKIRJA 12 ..23-24 SYYSKUUTA 2017


 OLI HERODES SUURI WAS HERODES GREAT



ONE OF HIS SONS YKSI HÄNEN POJISTAAN
Herodes Arkhelaos (23 eaa. – noin 18 jaa.) oli SamarianJuudean ja Edomin etnarkki vuosina 4 eaa. - 6 jaa. Hänen vanhempansa olivat Herodes Suuri ja Malthake.

Arkhelaos nai veljensä Aleksanterin lesken Glaphyran, vaikka hänen ensimmäinen vaimonsa ja Glaphyran toinen mies oli vielä elossa. Juutalaiset syyttivät Arkhelaosta julmuuksista ja Augustus määräsi hänet karkotettavaksi Galliaan. Tämän jälkeen Juudeasta tuli Rooman provinssi.





THIS IS EKSTRA...TÄMÄ ON EKSTRAA


You Won't Believe What They Say Will Happen On September 23, 2017! Like a Thief In The Night?

Et usko, mitä he sanovat tulee tapahtumaan 23. syyskuuta 2017! Kuin varas yöllä?
                             


The Best RAPTURE Song Ever | Up Up Up by Scott ClarkeParas ylöstempaaminen Song Ever | Ylös Ylös Ylös Scott Clarke

CAN YOU SEE CAT THAT STRIKES UP A GEAR KISSA LYÖ TAHTIA MUSIIKKIIN SCOTILLE. 


4 LANGUAGE 



Les liens ci-dessus sont pour l'internet, je ne suis pas responsable de leur contenu!
yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä 

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

TERVETULOA LÄNTEEN ANDREI WELCOME TO THE WEST ANDREI ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ НА ЗАПАДЕ ANDREI


ANDREI JA ANDREE TULIVAT LOMALLE LÄNTEEN ! LONTOOSEEN 

ANDREI ANDREE AND CAME TO THE WEST on vacation! IN LONDON
АНДРЕЙ ANDREE И приехал на Запад в отпуск! В ЛОНДОНЕ

ONKO LÄNNESSÄ VAPAUS ANDREI ?
Свобода На Западе, ANDREI
IS THE FREEDOM In the West, ANDREI




http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703232200090144_ul.shtml?

https://www.nytimes.com/2017/03/22/world/europe/uk-westminster-parliament-shooting.html?_r=0
_ga=1.22542904.2052299474.1490427651
VIDEO LINK HERE WHAT HAPPEN...

ANDREIN BETRODHED ANDREE GOING BRIGDE TO WATER 
ANDREIN KIHLATTU JOUTUU SILLALTA VETEEN
a=1   b=2    c=3   d=4  e=5  f = 6    what is  BBC ?    223    YES YES.... 

ANDREI KUINKA VOISIT TIETÄÄ ? 
ANDREI  КАК МОГ ЗНАТЬ?       ( HOPE THIS IS RIGHT  ? TRANSLATE)
ANDREI HOW COULD KNOW?

Skull and bones A DAY IS ALWAYS BAD 22.3 = 322
   SKULL AND BONES PÄIVÄ ON AINA PAHA 22.3=322 
И КОСТИ ЧЕРЕПА ДЕНЬ ВСЕГДА ПЛОХО 22,3 = 322

THEY ARE BAD BOYS AND BIG... BUT NOT YOU ANDREI  AND
ANDREE YOU SURVIVE.. THANK GOD THAT


this day is bad...how ??? 22.3= 322 day always something can happen
Kuvahaun tulos haulle skull and bones pictureKuvahaun tulos haulle skull and bones picture
https://www.google.fi/search?q=skull+and+bones+picture&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwidmMGGzvLSAhWCK5oKHUt9AJ4QsAQIGA&biw=1016&bih=636#imgrc=JBK3PoiTdolsNM:
MORE PICTURE..


ANDREE IT WAS YOUR TURN BUT YOUR SURVIVE...THANK GOD...
АНДРИ ЭТО БЫЛ ТВОЙ ПОВОРОТ, НО ВАШ ВЫЖИТЬ ... СПАСИБО БОГ ...
ANDREE OLI SINUN VUOROSI MUTTA SINÄ SELVISIT KIITOS JUMALAN.


Vilperi Peri Самоуправление - Добро пожаловать на запад Andrej
Vilperin Perikunta - Tervetuloa Länteen Andrej
Vilperi Peri Municipality - Welcome To the west Andrej




I came to paradise to the west,
COUNTRYWORK the shore of Lake Päijänne.
I found a place so heavenly,
From there I got breakfast.
And they sang:
Refrein:
"Welcome to the West, Andrej,
Odd jobs in our LAND.
This is the way to heaven, the action,
This is the road to freedom. "
From the station Vainikkala
I've saved, I came on foot.
I heard a strange song of our country
woodshed behind my apartment,
When they sang:
Well I can here somewhere
WELLFARE STATE
I do not have any,
Yet still, sometimes I look to the east,
When they sing:


Я пришел в рай на запад,
Maatöihin берегу озера Пяйянне.
Я нашел место, так небесное,
Оттуда я получил завтрак.
И они пели:
Refrein:
"Добро пожаловать на Запад, Андрей,
Подработал в нашем LANDEEN.
Это путь к небу, действие,
Это путь к свободе ".
от станции Вайниккала
Я сохранил, я пришел пешком.
Я услышал странную песню нашей страны
за моей сарай квартиры,
Когда они пели:
Ну что я могу где-то здесь
Hyvinvointivaltiossain.
У меня нет какой-либо,
И все же, иногда я смотрю на восток,
Когда они поют:

tapahtuu...happen...случается    22.3.2017 this happen ...

Andreea, 29, putosi Lontoon iskussa Thames-jokeen ja pelastui täysin sattumalta

Andreea, 29, fell on the London bombing the Thames River and escaped completely by chance

Andreea, 29, упал на бомбежки Лондон реки Темзы и вырвалась совершенно случайно
Andreea pelastui pudottuaan Thames-jokeen.
Andreea pelastui pudottuaan Thames-jokeen.
Lontoon terrori-iskussa pahasti loukkaantunut romanialainen Andreea Cristea, 29, oli Lontoossa lomalla kihlattunsa Andrei Burnazin kanssa.
Cristea joko hyppäsi tai joutui terroristin auton töytäisemäksi ja putosi Westminster Bridge -sillalta Thames-jokeen keskiviikkona iltapäivällä.
Tajuttomana ajelehtinut Cristea huomattiin täysin sattumalta ohi kulkeneesta laivasta ja hänet onnistuttiin noukkimaan turvaan.
Arkkitehtina työskennellyt Cristea on hoidettavana sairaalassa vakavasti loukkaantuneena.
Myös Cristean kihlattu Burnaz loukkaantui autohyökkäyksessä. Häneltä murtui jalka.
Lontoon iskun uhrien joukossa oli useiden maiden kansalaisia.
Yksi kuolleista oli amerikkalainen mies. Hänen amerikkalainen vaimonsa loukkaantui vakavasti. Hyökkääjän ja amerikkalaismiehen lisäksi iskussa kuoli parlamenttirakennusta vartioinut poliisi sekä opettajana työskennellyt nainen.
Lisäksi loukkaantuneiden joukossa on ainakin ranskalaisia koululaisia ja viisi eteläkorealaista.

Andreea спасен после падения в реку Темзу.
Лондон теракт тяжело ранен румынский Andreea Cristea, 29, был в Лондоне на отдыхе со своей невестой Андрей Burnazin.

Кристя либо прыгнул или был вынужден террористов ударил машину и упал Вестминстерский мост реки Темзы в среду днем.

дрейфовали в бессознательном состоянии Кристя был обнаружен совершенно случайно через судно прошло, и он был успешно подбирала в безопасности.

работал архитектором Кристя находится в больнице тяжело ранен.

Также Кристя обручена Burnaz автомобиля были ранены в результате нападения. Гидроразрыва ее ногу.

Среди жертв нападения в Лондоне были гражданами нескольких стран.

Один из погибших был американский человек. Его американская жена была серьезно ранена. Атакующий и американский человек погиб в результате нападения в дополнение охранять здание парламента полиции и женщина работала преподавателем.

Кроме того, среди потерпевший является французским школьникам и по крайней мере пять Южной Кореи.

Andreea rescued after falling into the River Thames.
London terrorist bombing badly injured Romanian Andreea Cristea, 29, was in London on holiday with his fiancee Andrei Burnazin.

Cristea either jumped or was forced to terrorists struck the car and fell Westminster Bridge Thames River on Wednesday afternoon.

drifted unconscious Cristea was discovered completely by chance has passed over the ship, and he was succeeded gleaned in the security.

worked as an architect Cristea is in hospital seriously injured.

Also Cristea betrothed Burnaz car were injured in the attack. Fracturing her foot.

Among the victims of the London attack were citizens of several countries.

One of the dead was an American man. His American wife was seriously injured. The attacker and an American man died in the attack in addition to guard the Parliament building the police and the woman worked as a teacher.

In addition, among the injured is a French schoolchildren and at least five South Korean.

ANDREI DONT YOU REMEMBER WHAT HAPPEN 2016 ? ? BRYSSEL   
22.3 =322 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Brysselin_pommi-iskut_2016

https://www.theguardian.com/world/live/2016/mar/22/brussels-airport-explosions-live-updates

MITÄ MUUTA MEIDÄN PITÄÄ MUISTAA ???
WHAT ELSE WE SHOULD REMEMBER ???
OBAMACARE ON PÄIVÄ JOKA TULI 322, EI SE TULI 22.3.2010  IS DAY WHICH COM 322 , NO IT COMES DAY 22.3.2010 

http://washingtonstarnews.com/proof-obamacare-requires-all-americans-to-be-chipped/

KUVAT TÄMÄ LAKI HR 3590 VIE SIRUTUKSEEN...



Proof Obamacare Requires All Americans To Be Chipped


MIKSI SUOMI MENEE SOTEEN TULEE TERVEYDEN HUOLTO UUDISTUS SIRUTUSTARPEINEEN PANKKI/VALTIOVELKA  KUPLAN TAKIA..
OLEMME SIINÄ JUNASSA SUOMI MYÖS...

WHY GO FINLAND SOTEEN SHOULD HEALTH CARE REFORM CHIPS NEEDED FOR BANK / GOVERNMENT DEBT DUE TO bubble ..
WE ARE THEOE TRAIN FINLAND ALSO ..

ANDREE WEST FREEDOM is shocking ...
ANDREE LÄNNEN VAPAUS ON JÄRKYTTÄVÄÄ...

332 PÄIVÄNÄ 22.3.1980 LASKI TUNTEMATTOMIA 332 MIEHIÄ TÄMMÖISEN KIVEN US. GEORGIAAN..  YLLÄPITÄÄ IHMISKUNTAA ALLE 500 MILJOONAN BALANSSISSA LUONNON KANSSA ELI JOKU PORUKKA HALUAA 7,8 MILJARDIN VÄESTÄ 7,3 MILJARDIA ELI 7,3 MILJOONAA POIS JA 500 MILJOONAA VAIN IHMISTÄ...

332 DAY 22.03.1980 DECREASED BY UNKNOWN 332 STONE MEN issues like the US. GEORGIA .. TO MAINTAIN humanity WITH LESS THAN 500 MILLION Balans NATURAL OR SOMEONE WANTS punters 7.8 billion population of 7.3 billion, or 7.3 MILLION OFF AND 500 MILLION PEOPLE ONLY


Maailman väkiluku on arviolta lähes 7,5 WORLD POPULATION miljardiahttps://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_v%C3%A4kiluku


Kuvahaun tulos haulle GEORGIAN GUIDESTONES
BLOOD OF THESE STONES ON? It is no wonder at all ...
VERTA NÄIDEN KIVIEN PÄÄLLÄ ? EI OLE  IHME OLLENKAAN... 
КРОВЬ ИЗ ЭТИХ КАМНЯ? Это не удивительно, вообще ...


IF YOU WANT KNOW MOREhttps://www.youtube.com/watch?v=fP8l8SaxLlg
JOS HALUAT LISÄÄ TIETÄÄ TUOSSA VIDEO..
ЕСЛИ ВЫ ХОТИТЕ ЗНАТЬ БОЛЬШЕ ВИДЕО В это ..

Kuvahaun tulos haulle GEORGIAN GUIDESTONES

Georgia Guidestones on vuonna 1980 paljastettu, tuntemattomien tekijöiden ja rahoittajien pystyttämä iso graniittimonumentti Yhdysvalloissa Georgian osavaltion Elbertin piirikunnassa. Wikipedia
Osoite1031 Guide Stones Road, Elberton, GA 30635, Yhdysvallat
Korkeus5,87 m
Avattu22. maaliskuuta 1980    ELI SIIS 3 KK JA 22 PÄIVÄ
.
GEORGIA GUIDESTONES POINT TO EXACTLY 33 & 322 DEGREES: Numbers of the Illuminati...

TODAY TEXT IS IN MY CALENDAR I DONT CHOOSE THAT IT LORD TXT FOR ME...I DONT NEED TO LOOK MORE...
 GOOD BIBLE http://www.transcripture.com/english-russian-psalms-101.html

Psalms 101

Псалтирь 101

Psalms 101:1 ^
A Psalm. Of David. I will make a song of mercy and righteousness; to you, O Lord, will I make melody.
Псалтирь 101:1 ^
^^Псалом Давида.^^ Милость и суд буду петь; Тебе, Господи, буду петь.
Psalms 101:2 ^
I will do wisely in the way of righteousness: O when will you come to me? I will be walking in my house with a true heart.
Псалтирь 101:2 ^
Буду размышлять о пути непорочном: `когда ты придешь ко мне?` Буду ходить в непорочности моего сердца посреди дома моего.
Psalms 101:3 ^
I will not put any evil thing before my eyes; I am against all turning to one side; I will not have it near me.
Псалтирь 101:3 ^
Не положу пред очами моими вещи непотребной; дело преступное я ненавижу: не прилепится оно ко мне.
Psalms 101:4 ^
The false heart I will send away from me: I will not have an evil-doer for a friend.
Псалтирь 101:4 ^
Сердце развращенное будет удалено от меня; злого я не буду знать.
Psalms 101:5 ^
I will put to death anyone who says evil of his neighbour secretly; the man with a high look and a heart of pride is disgusting to me.
Псалтирь 101:5 ^
Тайно клевещущего на ближнего своего изгоню; гордого очами и надменного сердцем не потерплю.
Psalms 101:6 ^
My eyes will be on those of good faith in the land, so that they may be living in my house; he who is walking in the right way will be my servant.
Псалтирь 101:6 ^
Глаза мои на верных земли, чтобы они пребывали при мне; кто ходит путем непорочности, тот будет служить мне.
Psalms 101:7 ^
The worker of deceit will not come into my house; the false man will have no place before my eyes.
Псалтирь 101:7 ^
Не будет жить в доме моем поступающий коварно; говорящий ложь не останется пред глазами моими.
Psalms 101:8 ^
Morning by morning will I put to death all the sinners in the land, so that all evil-doers may be cut off from Jerusalem.
Псалтирь 101:8 ^
С раннего утра буду истреблять всех нечестивцев земли, дабы искоренить из града Господня всех делающих беззаконие.

WELCOME TO WEST ANDREI READ THE BIBLE BELIEVE I CRIST AND
SURVIVE TO HEAVEN...

ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ НА ЗАПАД АНДРЕЙ ЧИТАТЬ БИБЛИЮ ВЕРЬТЕ, ЧТО Я ПОЛНОСТЬЮ И
ВЫЖИВАНИЕ НА НЕБЕСА ...

TERVETULOA LÄNTEEN ANDREI LUE RAAMATTU USKO KRISTUKSEEN JA SELVIYDY TAIVAASEEN.


Russian Gospel Music with English Subtitles

PSALMIT 101N 

1. Daavidin virsi. Minä veisaan armosta ja oikeudesta; sinun 
ylistystäsi, Herra, minä laulan. 
2. Minä tahdon noudattaa nuhteetonta vaellusta; milloin tulet sinä minun tyköni? Minä tahdon vaeltaa huoneessani vilpittömällä sydämellä. 
3. En kiinnitä silmääni siihen, mikä turmiollista on, eksyttäväistä menoa minä vihaan: ei saa se minuun tarttua. 
4. Nurja sydän väistyköön minusta; pahasta minä en tahdo tietää. 
5. Joka salaa panettelee lähimmäistänsä, sen minä hukutan; jolla on ylpeät silmät ja kopea sydän, sitä minä en siedä. 
6. Maan uskollisia minun silmäni etsivät, että he asuisivat minua lähellä; joka vaeltaa nuhteettomuuden tietä, se on oleva minun palvelijani. 
7. Vilpin tekijä älköön asuko minun huoneessani, valheen puhuja ei kestä minun silmäini edessä. 
8. Joka aamu minä hukutan kaikki jumalattomat maasta, lopettaakseni kaikki väärintekijät Herran kaupungista.


KUINKA SOPIVASTI !! HITLERIN SALAINEN JOUKKO-OSASTO 322 OLI SELLAINEN JOKA TYHJENSI TUON BIALOWIEZAN METSÄN JA HALUSI SINNE MUINAISEN ELÄINTARHAN...TÄTÄ ET SAA EDES GOOGLAAMALLA PISTÄ HITLER 322 JOUKKO-OSASTO TMS ET SAA TÄMÄ TULI ESILLE DOKUMENTISSÄ AIVAN VIIMEAIKOINA VASTA.. HITLER SIIS ON 322 MIEHIÄ...

How appropriate !! HITLER'S SECRET brigade's 322 was such IMPORTS WHICH emptied BIALOWIEZA FOREST AND WANTED THERE ANCIENT ZOO THIS ... YOU CAN NOT EVEN with Google, INJECT HITLER 322 of the brigade TMS YOU MAY NOT This was revealed Documents in the recent past .. CONTRA HITLER IS SO 322 men. ..
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bia%C5%82owiezan_mets%C3%A4

NÄE ERO TAVALLISEN ...
TÄLLAINEN ALKUHÄRKÄ ON ON VALTAVA ELÄIN KATSO DOKUMENTTI ...

SEE THE DIFFERENCE THE ORDINARY ...
SUCH START BEEF ON A HUGE ANIMAL SEE DOCUMENTARY ...


MITÄ NATSI OSASTO 322 LÄHTI PUHDISTAMAAN JA PERUSTAMAAN.
IHMISET PITI AJAA POIS ...EIKÖ KUULOSTA TUTULTA 322 IDEOLOGIALTA JOKA ON NOIDEN 322 GEORGIAN KIVIEN TAKANA IHMISET PITÄÄ POISTAA SUURIN OSA JA LUONNONPALAUTTAMISEN
IDEOLOGIA AIVAN NIINKUIN HITLERILLA OLI..TULEE  TAAS..NYT SANA KIVESSÄ BALANCE WITH NATURE= TASAPAINOLUONNON KANSSA JA 500 MILJOONAA.


WHAT Nazi LEFT CLEAN TITLE 322 and set up.
PEOPLE HELD run away ... Does not ring a bell 322 ideologies that have 322 GEORGIAN MARKET STONES BEHIND THE PEOPLE MUST REMOVE THE MOST NATURAL AND RETURN
IDEOLOGY, just as Hitler OLI..TULEE TAAS..NYT SANA stone BALANCE WITH NATURE = BALANCE WITH NATURE AND 500 MILLION.


UUTTA MINULLE !!!
LUULIN VICENTTIEN TAI BIISONIEN OLLEEN VAIN AMERIKASSA OLIN VÄÄRÄSSÄ NÄITÄ OLI EUROOPASSA AIKANAAN.. JA NIITÄ OLI JOITAIN TUOLLA METSISSÄ...NATSIEN AIKAANKIN VIELÄ..


NEW TO ME !!!
THOUGHT Vicente bison OR WHO WAS THE ONLY AMERICA I was wrong THESE WERE IN EUROPE In time .. AND THEY HAD SOME FORESTS AT THIS TIME ... the Nazis really still in
300
NOW THERE IS ? https://fi.wikipedia.org/wiki/Visentti  WOWhttps://fi.wikipedia.org/wiki/Bia%C5%82owiezan_mets%C3%A4

THIS IS ONLY OTHER COUNTRIES I LOOK FINLAND DOKUMENT AND FOUND ORIGINAL NAME THIS YOUR NOW..YOUTUBE...BY THE WAY
44 MINUTES AGAIN ...

[DOKU] Hitlers Jurassic Park Dokumentation History 2015

FOR FINLANDS PEOPLE ONLY YOU CANT LOOK OTHER COUNTRIES
TÄMÄ SEURAAVA ON SUOMALAISILLE KATSOKAA TE TÄMÄ YLE AREENA KUN LOPPUU  KATSOKAA YOUTUBE...HITLERIN JURASSIC 
PARK JA 322 KOMPPANIA TÄSTÄ ET TIENNYT !!


HITLERIN JURASSIC  TÄSTÄ PAINAT LINKIN !!!
PARK JA 322 KOMPPANIA TÄSTÄ ET TIENNYT !!
http://areena.yle.fi/1-2542361
HIENO KUVA VAIKKA YLE EI NÄY

Historia: Hitlerin eläimet 

  • 47 min
  • ei katsottavissa
  • 44592 katselua

Hitlerin suunnitel rotupuhtaudesta ei rajoittunut vain ihmiskuntaan. Natsit suunnittelivat kloonaavansa sukupuuttoon kuolleita eläimiä ja valjastavansa ne omien tarkoitusperiensä hyväksi. (U)

MY OLD BLOGI YOU BIRTHDAY BIBLE LOOK...WHAT YOU FIND
I REMEMBER I GOT LORDS SPEAR MY HEART WHEN PREACHER TALK I LOOK LATER AND REMEMBER...HOLY SPIRIT KNOW ALL.
http://tttooit.blogspot.fi/2016/02/katso-syntymavuotesi-ja-speciaali.htmla

MINULLA ON JOITAIN MAINOKSIA TAI MUITA, EN SILTI OLE TÄYTTÄNYT ANSAITSE RAHAA, NE OVAT SITÄ VARTEN JOS OLEN PITÄNYT NIISTÄ. EN HALUA RAHAA MISTÄÄN.

I have some ads or other I'm still not met EARN MONEY IS FOR IT IF I HAVE TO KEEP THEM. I DO NOT WANT ANY MONEY.

Les liens ci-dessus sont pour l'internet, je ne suis pas responsable de leur contenu!
yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä